Kantasoluja, skaffoldeja ja kasvutekijöitä
Kudosteknologian sovelluksia tutkitaan ja kehitetään esimerkiksi synnynnäisten epämuodostumien hoitoon.
Loimun jäsenlehti
Kudosteknologian sovelluksia tutkitaan ja kehitetään esimerkiksi synnynnäisten epämuodostumien hoitoon.
Polviniveleen asennettava implantti korjaa vaurioitunutta rustokudosta.
Nanoselluloosa on osoittautunut monipuoliseksi materiaaliksi myös lääketieteen sovelluksissa. Paras lääketieteelliseen käyttöön tarkoitettu nanosellu syntyy suomalaisesta koivusta.
Tekstiilikuituja tuotetaan maailmassa yli 100 miljoonaa tonnia vuodessa, kymmenen kertaa enemmän kuin sellua Suomessa. Vaatekuitujen kokonaismarkkinat ovat lähes 50 miljardia euroa vuodessa.
Suomalaisen metsäteollisuuden innovointitahti on ollut viime vuosina hengästyttävä. Puusta tehdään niin biopolttoaineita kuin haavanhoitotuotteita.
Akkumetallit, kuten litium, ovat haluttuja ja koko ajan kallistuvia materiaaleja. Hyvä uutinen on, että akkumateriaaleja voidaan valmistaa myös puusta.
TUNNISTUS-hankeessa kehitetään maastokäyttöisiä tunnistusmenetelmiä happamille sulfaattimaille perinteisten laboratoriomenetelmien tilalle.