Kemikaalivalvonnan todella lyhyt historia

Turvallisuus- ja kemikaaliviraston eli Tukesin kemikaalivalvonnan päällikkö Jouni Räisänen kertoo, että varhaisimmat kemikaalit liittyivät muun muassa kaivostoimintaan, keramiikkaan ja alkoholijuomien valmistukseen. Kemikaalien käyttö lisääntyi ja monipuolistui 1800-luvun teknologisen kehityksen myötä ja 1900-luvulle tultaessa uusia kemikaaleja tuotiin markkinoille kiihtyvällä tahdilla. 

Kemikaaleja on nyt useita satoja tuhansia – ja uusia tulee koko ajan. 

– Innovatiivisuuden ohella syy räjähdysmäiseen kasvuun liittyy siihen, että kemiaa tarvitaan kaikkialla ja kemikaalit mahdollistavat niin monenlaisia asioita, Räisänen sanoo.

– 1900-luvun alkupuolella haasteeksi muodostui, että teollisuus kehitti ja otti käyttöön yhä uusia kemikaaleja, joiden turvallisuudesta ei ollut minkäänlaista varmuutta.

Työterveys eturintamassa 

Kemikaalien vaarallisuuteen alettiin kiinnittää kunnolla huomiota vasta toisen maailmansodan jälkeen ja nimenomaan työpaikoilla. Senaikaisissa tehtaissa ei ollut kunnollista ilmanvaihtoa eikä liuotinhöyryjen kohdepoistoa tai muita suojavälineitä, ja kemikaaleja saatettiin käyttää runsaastikin.

Kemikaaleihin liittyneet riskit alkoivat toteutua lisääntyneen käytön ja pitkäaikaisten altistumisten seurauksena. 

– Maalarien ja maalien valmistuksessa työskentelevien altistuminen liuottimille, kuten asetonille, isopropanolille, etanolille ja tolueenille oli jo varhain tiedossa. Asbestin syöpävaarallisuus puolestaan tunnistettiin vasta 1970-­luvulla. Muita varhaisia vaarallisia kemikaaleja olivat elohopea, muuntajien PCB-lisäaineet sekä hyönteismyrkky DDT, Räisänen listaa. 

– Se oli erinomaisen hyvä torjunta-­aine, jonka aiheuttamat vakavat ympäristöhaitat ilmenivät kuitenkin vasta ajan myötä. Sen käyttö kiellettiin 1970-luvun puolivälissä.

Kemikaalien valvonta käynnistyi siis työsuojelusta. Vaikka tehtailla oli omia lääkäreitä jo 1800-luvulla, varsinainen työterveyshuolto käynnistyi vasta, kun Työterveyslaitoksen edeltäjä Helsingin yleisen sairaalan ammattitautien osasto perustettiin 1945. 

– Työnantajien vastuuta henkilökuntansa terveydestä alettiin hiljalleen kasvattaa. Ymmärrettiin, että työntekijöitä kannatti suojella, jotta he pysyisivät paremmin töissä.

1946 annettiin myrkkyasetus, jonka liitteissä listattiin rohdoksia, kasvinsuojelu- ja tuhoeläinmyrkkyjä sekä puutavaran ja tekstiilituotteiden kyllästämisessä ja säilytyksessä tarvittavia aineita. Ajatusmalli muuttui hitaasti niin, että vuoden 1969 myrkkylaissa puhuttiin vielä myrkyistä ja vasta vuoden 1989 kemikaalilaissa vaarallisista kemikaaleista. 

Parempaa riskien arviointia

Vasta 1990-luvulla alettiin kunnolla ar­vioida riskejä, joita yksittäiset kemikaalit aiheuttivat. 

– Siihen asti oli vain ajateltu, että jokin kemikaali on tai ei ole vaarallinen. Nyt lähdettiin tutkimaan, kuinka isoina annoksina se aiheuttaa vaaraa, Räisänen kuvaa. 

– Vaarallisuusmerkintä oli puolestaan tarkoittanut, että pitää olla vähän tuuletusta ja kohdepoistoja työtilassa ja tankkiautossa varoituskyltti lastin vaarallisuudesta. Nyt alettiin katsoa aineen pitoisuuksia työpaikalla ja luonnossa.

Pakolliseen riskienarviointiin tarvittiin kalliita toksikologisia ja ekotoksikologisia testejä. 

– Yhdysvalloissa riskejä arvioitiin jo 1970-luvulla. Suomeen riskikäsite alkoi jalkautua vasta kun maamme lainsäädäntöä alettiin reivata EU:n kanssa myös kemikaalipolitiikan osalta yhteensopivaksi.

Suomi liittyi EU:n jäseneksi 1995. EU-aikana ja sitä edeltäneenä ETA-­aikana kemikaalilainsäädäntö oli aluksi aika pitkälle EU-harmonisoitua lainsäädäntöä. 

– Viranomaiset tekivät vuosituhannen vaihteen tienoilla kemikaalien riskiarviointia jo hyvin laajasti selvittäen yksittäisten kemikaalien vaarallisuutta ja niiden oikeata hallintaa. Se oli kuitenkin hidas ja tuskainen ikuisuusprojekti, sillä kymmenessä vuodessa ei saatu arvioitua kovinkaan montaa sataa kemikaalia markkinoilla tuolloin olleesta sadasta tuhannesta aineesta.

REACH-asetus muutti monta asiaa

EU:n REACH-asetus (Registration, Evaluation, Authorisation and Restriction of Chemicals) muutti vuonna 2006 koko asetelman päinvastaiseksi, sillä se siirsi teollisuudelle vastuun osoittaa, millä tavalla heidän valmistamansa tai maahantuomansa kemikaalin käyttö oli turvallista. 

– Se oli aika iso käsitteellinen ero entiseen. Asetus saatiin aikaan varsin nopeasti, koska riskienarviointimalli oli jo olemassa. Nyt se vain siirrettiin viranomaisilta REACH-kehykseen ja teollisuuden vastuulle.

Euroopan kemikaarivirasto (ECHA) aloitti toimintansa Helsingissä jo seuraavana vuonna. Uutta oli, että markkinoilla jo olleet ja sinne tuotavat kemikaalit piti rekisteröidä ja niistä piti toimittaa tietoa viranomaisille. Tiedot ovat hyvin pitkälle myös kuluttajien saatavilla.

– Periaatteena oli ”no data, no market”. Jos ei ollut selvittänyt tuotteesi vaarallisia ominaisuuksia etkä sen käyttöön liittyneitä riskejä, sitä ei saanut tuoda EU:n sisämarkkinoille.

Uudistuksen osana oli CLP-merkintä­järjestelmä, jolla kaikki kemikaalit  merkitään ja luokitellaan. Suomen kansallisessa kemikaalituoterekisterissä on 50 000 valmistetta – joko kemikaaleja tai niiden seoksia. Niistä vaarallisiksi on luokiteltu yli 20 000.

– REACH:in mukaisesti on nyt toimittu 15 vuotta. Sen ansiosta meillä on enemmän tietoa kemikaaleista kuin koskaan ja rekisteröijät pystyvät hallitsemaan paremmin kemikaaliriskejään, Räisänen listaa järjestelmän tuomia hyötyjä.

– Sitä, että kaikki kemikaalit on rekisteröity, ei ehkä tule ajatelleeksi minään saavutuksena. Aikaisemmin oli kuitenkin vain kemikaaleja. Nyt kaikki ovat rekisterissä eli tiedämme, kuka ne valmistaa, kuka tuo niitä maahan ja usein myös, kuka niitä käyttää. Se on iso muutos.

Työperäiset sairaudet ovat jo pitkään vähentyneet teollisuudessa, muun muassa parantuneen suojauksen ansiosta. 

– Ehkä isoin muutos koskee kuluttajia, sillä markkinoille pääsee nyt vain turvallisiksi luokiteltuja kemikaaleja ja niiden seoksia. Tietenkään kuluttajat eivät aina käytä heille myytäviä tuotteita ohjeistuksen mukaisesti. Kuluttajakäyttöön ei kuitenkaan voi tulla syöpävaarallisia eikä lisääntymistoksisia, herkistäviä, eikä akuutisti myrkyllisiä aineita. Ne karsiutuvat heti pois, kuten myös ympäristössä pitkään säilyvät PBT-yhdisteet.

Monta eri valvojaa

Ennen markkinoillepääsyä tuotteiden on täytynyt läpäistä ensivalvonta, mikä edellyttää esimerkiksi biosideissä ja kasvinsuojeluaineissa lupamenettelyä. Suurin osa kemikaaleja ei tarvitse lupaa, mutta ne on täytynyt arvioida REACH-prosessissa.

– Kemikaalivalvonnassa ELY-keskukset valvovat lisäksi vielä esimerkiksi kasvinsuojeluaineiden käyttöä ja työsuojeluviranomaiset kemikaalien käyttöä työpaikoilla. Työsuojeluvalvonnassa työskentelee satoja henkilöitä. Vaikka kaikki eivät valvo kemikaaleja, niiden valvonta on keskeinen osa työsuojelutyötä, Räisänen kuvaa.

– Kuluttajatuotevalvontaa tekee nimenomaan Tukes pistokokeilla ja riskiperusteisesti arvioiden. Markkinoiden valtavasta tuotevalikoimasta keskitymme niihin, joiden riskit ovat suurimmat.

Tukes saa myös ilmoituksia ihmisiltä, jotka ovat törmänneet mielestään vaarallisiin tuotteisiin.

– Jos säädösten vastaisia tuotteita ei valmistettaisi tai tuotaisi maahan,  riskiperusteista valvontaakaan ei varmaankaan tarvittaisi. Markkinoilla on kuitenkin aina seassa tuotteita, jotka sisältävät esimerkiksi rajoitettuja kemikaaleja tai CMR-aineita, joita siellä ei saisi olla.

Tukes pystyy testaamaan vain pienen osan tuotteista, joten se keskittyy sellaisiin valmisteryhmiin, joissa voisi olla kiellettyjä aineita, kuten lasinpesunesteissä metanolia, koruissa lyijyä tai muoviesineissä ja sammutusvaahdoissa PFAS-yhdisteitä. 

– Meillä on myös EU:n laajuisia hankkeita, kuten verkkokaupan välittämien tuotteiden tutkiminen. Ne voivat nykyisin olla peräisin ihan mistä hyvänsä.

Ympäristövaikutukset eivät myöskään enää ole sivujuonne kemikaalien valvonnassa. 

– Vielä vuosituhannen alussa painotettiin toksikologista puolta. Nyt kuitenkin ympäristöriskit ovat nousseet etualalle ilmastonmuutoksen, lajikadon ja Itämeren heikkenevän tilan myötä. Esimerkiksi käyvät tulossa olevat PFAS-yhdisteitä koskevat uudet rajoitukset. Ja lähteehän tämän vuosikymmenen alussa julkaistu EU:n kemikaalistrategia siitä, että ympäristömme olisi mahdollisimman myrkytön. 

XVII. Lucu. Surmamisesta myrkyllä / eli muulla tawalla

1.§. Jocainen cuin aicomuxesta surma toisen myrkyllä, eli muulla sencaldaisella; sen pää pitä pois lyötämän, mies teilattaman ja waimo lawosa poldettaman. Jos ei cuolema sencaldaisesta surman tarjosta seura; otettacon cuitengin wicapääldä hengi.

2.§. Sama Laki olcon sijtä, joca yhdellä taicka toisella tawalla myrkyttä jotakin, mitä ikänäns se olla taita, sijnä aicomuxesa että sillä wahingoitta jotacuta hengen eli terweyden puolesta.

3.§. Jos jocu on walmistanut myrckyä, jotacuta sillä surmataxens, eli jos hän on ollut samasa neuwosa, eli työsä osallinen: olcon myös hengens rickonut. Jos hän ennen kijnni otetan cuin hän on woinnut täyttä pahan tahtons, wetäkön sackoa sata talaria, eli kärsikön ruumillans.

4.§. Älkön yxikän, ehkä cuca hän olis, rohjetco myydä jotacuta myrckyä, waan uscottawalle miehelle, eli waimolle: jos toisin tapahtu; wetäkön sackoa wijsikymmendä talaria. Jos sijtä on wahingota tapahtunut; olcon cahdenkertaisen sacon alainen.