Kolumni: 120 päivää loimulaisuutta
Sain hypätä Loimun hallituksen ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi vauhdista tammikuussa, suoraan Agronomiliiton liittymisneuvotteluista ja yhdistymismaljojen kilistelystä. Kuluneet 120 päivää on ollut sekä paljon että vähän.
Paljon se on, koska Loimun jäsenmäärä nousi heittämällä yli 20 000:n, kun 5 700 Agronomiliiton jäsentä liittyi osaksi Loimua ja sen etujärjestötoiminnan piiriin. Agronomiliitto elää nyt omaa uudistumisen aikaansa Loimun jäsenjärjestönä.
Ruoka-alan akateemiset ovat integroituneet vahvasti osaksi Loimun toimintaa niin hallituksessa, valtuustossa kuin henkilöstössä. Ruokaketjulaisia on Loimun hallituksessa nyt kaksi uutta, valtuustossa yhdeksän uutta ja toimistohenkilökunnassa neljä ruokaketjutaustaista osaajaa. Kokemukseni, keskustelujen ja kuulopuheiden mukaan hommat ovat lähteneet käyntiin varsin jouhevasti.
Toki 120 päivässä ei vielä opi kaikkia uusia lyhenteitä, kokouskäytäntöjä tai sitä, kuka tietää vastauksen mihinkin kysymykseen. Mutta sen olen ehtinyt jo todeta, kuinka rakentavalla ja positiivisella hengellä uutta yhteistä järjestöä rakennetaan.
Valtuuston uudet jäsenet ovat liittyneet olemassa oleviin ryhmiin, mutta myös perustaneet uuden valtuustoryhmän Loimun Ruoka. Oli myös hieno ele Loimulta lykätä Kestävän tulevaisuuden ohjelman päivitystä viime syksyltä tähän kevääseen, jotta siinä saatiin myös ruokaketjun akateemisten ääni kuulumaan. Toisin sanoen ruokaketjun ääni ei ole jäänyt eteiseen kopistelemaan saappaitaan, vaan se on astunut sisään kokoushuoneisiin, toimikuntiin ja kahvipöytiin.
Ensimmäinen iso loikka on siis tehty menestyksekkäästi. Ruokaketjun akateemiset ovat nyt yhdessä rakentamassa tulevaisuuden Loimua, ja olemme myös tuoneet mukanamme osaamista, verkostoja, kysymyksiä ja näkemyksiä.
Jos joku vielä pohtii, löytyykö uusille jäsenille Loimussa oma paikka, vastaan 120 päivän kokemuksella, että kyllä löytyy. Hyvä myös muistaa, että se paikka ei ole valmiiksi rajattu lokero, vaan tila, jota voimme itse olla muovaamassa. Siksi toivon, että mahdollisimman moni tarttuu toimikuntahakuihin, tapahtumiin, keskusteluihin ja uusiin verkostoihin, tai ainakin kurkistaa uteliaana, mitä kaikkea tästä vielä syntyy.
Uusilla näkökulmilla täydentyvässä Loimussa eli luonnon-, ympäristö- ja metsätieteilijöiden sekä ruoka-alan korkeakoulutettujen ammattiliitossa meillä jokaisella on oma äänemme, oma osaamisemme ja oma historiamme. Saamme kaikki enemmän voimaa ympärillemme.
Vanha viisaus muistuttaa: ajatuksista tulee sanoja, sanoista tekoja, teoista tapoja, ja tavoista vähitellen yhteisön luonne. Ajatellaan siis positiivisesti!