Opiskelijaelämään mahtuu myös lapsi

Lapsen saaminen opiskeluaikana ei ole tarkoittanut Rita Siilinille opiskelijaelämästä luopumista. Opiskelun ja vanhemmuuden yhdistäminen vaatii kuitenkin joustoa korkeakoululta ja tukea läheisiltä.

Tapaan Rita Siilinin Jyväskylän yliopiston Lähde-­kirjastossa. Mukana on myös hänen 1-vuotias lapsensa, joka tutkii värikkäitä opiskelijahaalareita. Erityisen kiinnostavia ovat haalarien kilisevät yksityiskohdat.

Kirjasto on kaksikolle tuttu paikka. Siilin opiskelee täällä usein lapsensa kanssa. Päiväkotipaikkaa hän ei ole vielä hakenut, sillä opiskelu on onnistunut myös lapsen ollessa kotona. Siilin opiskelee esimerkiksi päiväunien aikana sekä lapsen leikkiessä vieressä kirjaston ryhmätyötilassa.

Lapsen ottaminen mukaan opiskelupäivään ei aina onnistu. – Jos yliopistolla olisi ollut lapsiparkki, se olisi helpottanut huomattavasti, Siilin sanoo.

Parikymppinen Siilin opiskelee kolmatta vuotta nanotieteitä Jyväskylän yliopistossa pääaineenaan solu- ja molekyylibiologia. Samalla hän viimeistelee sosionomiopintojaan Seinäjoen ammattikorkeakoulussa.

Nuorena vanhempana Siilin on saanut kuulla ihmettelyä siitä, että hänellä on jo lapsi. Häneltä on kysytty suoraan, oliko lapsi vahinko. Tutut ovat myös olettaneet, että opiskelijaelämä jäisi lapsen syntymän jälkeen taakse.

– Olen aina ajatellut, että olen paljon muutakin kuin vanhempi. Olen ihminen, jolla on lapsi, mutta se ei ole minun koko identiteettini, Siilin sanoo.

Kaikkea ei voi tehdä etänä

Lapsen ottaminen mukaan opiskelupäivään ei ole aina ollut yksinkertaista. Siilinin mukaan käytännöt vaihtelevat korkeakoulusta, kurssista ja jopa yksittäisestä opettajasta riippuen.

Seinäjoen ammattikorkeakoulussa linjattiin, että lapsen tuomisesta opetukseen pitää kysyä erikseen jokaiselta opettajalta. Osa opettajista kielsi sen kokonaan. Jyväskylän yliopistossa Siilin on puolestaan törmännyt tilanteisiin, joissa korkea läsnäolovaatimus jättää vain vähän tilaa yllättäville poissaoloille.

Raskauden loppuvaiheessa Siilin kysyi eräällä kurssilla, voisiko poissaolon tarvittaessa korvata toisella tavalla, jos synnytys osuisi lähiopetuksen kohdalle. Joustoa ei juuri ollut.

– Jos lähden synnyttämään, ensimmäinen asia ei välttämättä ole se, että kaivan sähköpostin esiin ja ilmoitan, etten tule luennolle, Siilin toteaa.

Toisella kertaa Siilin pyysi ammattikorkeakoulun kolmen viikon harjoittelujakson siirtämistä, sillä hänen laskettu aikansa osui keskelle harjoittelua. Opettaja vastasi, että siirto onnistuu vain painavista syistä.

– Nousin ylös, näytin vatsaani ja kysyin, että riittääkö, Siilin muistelee.

Tämä riitti opettajalle, ja harjoittelun siirtäminen onnistui.

Värikkäissä opiskelijahaalareissa erityisen kiinnostavia ovat kilisevät yksityiskohdat.

Luonnontieteissä omat haasteensa tuovat laboratoriokurssit, joita ei voi suorittaa etänä. Raskauden aikana osa laboratorioissa käytettävistä kemikaaleista voi aiheuttaa riskin sikiölle, ja esimerkiksi pahoinvointi tai turvonneet nilkat voivat vaikeuttaa usean tunnin työskentelyä seisten.

Siilin päätti olla osallistumatta laboratoriokursseille raskausaikana. Väliin jääneet kurssit saattavat kuitenkin kasautua myöhemmälle ajankohdalle. Laboratoriokurssit järjestetään tavallisesti vain kerran vuodessa eikä niille lähtökohtaisesti ole vaihtoehtoista suoritustapaa.

Siilin nostaa esiin, että kyse on myös tasa-arvosta. Raskaus, synnytys ja mahdollinen imetys tuovat odottavan vanhemman opiskeluun haasteita, jotka eivät koske samalla tavalla toista vanhempaa.

Omassa tutkinto-ohjelmassaan Siilin on kokenut suhtautumisen pääosin joustavaksi. Kun hän palasi tekemään kandidaatintyöhön liittyviä laboratoriotöitä lapsen syntymän jälkeen, ohjaaja kävi hänen kanssaan läpi käytettävät kemikaalit niiden turvallisuuden varmistamiseksi imetyksen aikana.

Laboratoriotyöskentely voi kestää kokonaisen työpäivän, eikä kesken kokeen voi aina poistua tai päättää itse tauon ajankohtaa. Siilin kertoo, ettei hän aina pystynyt lähtemään imettämään tai pumppaamaan maitoa silloin, kun siihen olisi ollut tarve. Päivän ajaksi tarvitaan myös hoitaja, joka pärjää lapsen kanssa itsenäisesti, sillä laboratoriossa työskentelevä vanhempi ei ole jatkuvasti tavoitettavissa.

Muilla kursseilla vaihtoehtoiset suoritustavat ovat helpottaneet opiskelua. Siilin on esimerkiksi saanut suorittaa fysiikan opintoja omaan tahtiin itsenäisesti.

Opiskelu vaatii tukea

Siilinin omassa arjessa tärkein tuki on ollut puoliso. Jo ennen lapsen syntymää pari keskusteli siitä, miten hoitovastuuta jaetaan. Molemmat ovat myös käyttäneet vanhempainvapaita.

– Minulle oli koko ajan selvää, että haluan palata opiskelemaan. Keskustelimme siitä etukäteen ja lähdimme etsimään keinoja, joilla se onnistuu, Siilin kertoo.

Puoliso on hoitanut lasta Siilinin opiskellessa, ja arkea on helpottanut se, että lapsi on suostunut syömään tuttipullosta. Näin Siilin on pystynyt olemaan pidempiä aikoja opinnoissa.

Muita läheisiä tukiverkostoja perheellä ei juuri ole Jyväskylässä. Kun Siilin kerran tarvitsi lapselle hoitajan tentin ajaksi eikä puoliso päässyt hoitamaan lasta, puolison äiti matkusti toisesta kaupungista Jyväskylään.

Opiskelijalle, joka pohtii, uskaltaisiko lapsen hankkia jo opiskeluaikana, Siilin vastaisi kyllä.

– Jos yliopistolla olisi ollut lapsiparkki, se olisi helpottanut huomattavasti, Siilin sanoo.

Jyväskylän yliopistolla tällaista palvelua ei ole. Helsingissä tilapäistä lastenhoitoapua tarjoaa Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan Pikku HYY esimerkiksi luennon, tentin tai oman opiskelun ajaksi. Siilin toivoisi vastaavia mahdollisuuksia useammalle opiskelupaikkakunnalle.

Taloudellista tukea perheellisille opiskelijoille on kuitenkin saatavilla. Siilin kertoo yllättyneensä tästä iloisesti.

Lapsilisän lisäksi alle 18-vuotiaan lapsen huoltaja saa opintorahaansa huoltajakorotuksen. Opintotukea ja vanhempainrahaa voi saada samanaikaisesti, jos opiskelu tapahtuu lapsen hoidon ohessa, ja lapsensa kanssa asuva opiskelija saa opintotuen asumislisän sijaan yleistä asumistukea.

Opintotuen saaminen edellyttää kuitenkin opintojen etenemistä: korkeakouluopiskelijan on suoritettava keskimäärin vähintään 5 opintopistettä tukikuukautta kohden ja vähintään 20 opintopistettä lukuvuodessa.

Siilinin mielestä järjestelmässä olisi hyvä huomioida paremmin tilanne, jossa vanhempi haluaa jatkaa opintojaan, mutta ei pysty opiskelemaan entiseen tahtiin.

– Olisi hyvä, ettei tarvitsisi valita, että jää joko täysin kotiin tai palaa täysillä. Pitäisi olla mahdollista opiskella myös puoliteholla, Siilin sanoo.

Lapsi mukana opiskelijaelämässä 

Siilinin mielestä korkeakouluissa voitaisiin huomioida nykyistä paremmin se, että osa opiskelijoista on vanhempia. Kampuksella tulisi ottaa huomioon lastenvaunujen kanssa liikkuminen, vaipanvaihtopaikat sekä lapsen ruoan lämmittäminen. Opetuksessa sen sijaan tarvitaan vaihtoehtoisia suoritustapoja ja joustoa esimerkiksi poissaoloihin.

– Sen sijaan, että sanotaan heti ei, voitaisiin ensin miettiä, miten tämä voitaisiin järjestää, Siilin kuvailee.

Omassa tutkinto-ohjelmassaan ja ainejärjestössään Siilin on kokenut, että lapsi on otettu hyvin vastaan. Hän on jatkanut lapsen syntymän jälkeen Nano ry:n hallituksessa ja ottanut lapsensa mukaan tapahtumiin silloin, kun paikka on ollut lapselle sopiva. Viime keväänä kaksikko osallistui yhdessä alkoholittomille Herkkuapproille.

Mukana oleva lapsi on herättänyt myös keskustelua. Erityisesti uudet opiskelijat ovat olleet kiinnostuneita siitä, millaista lapsen saaminen opiskeluaikana käytännössä on. Siilin pitää tärkeänä, että opiskelijoille näkyy mahdollisuus perustaa perhe jo opiskeluaikana.

– Olen tykännyt olla vauvan kanssa kaikkialla. Tämä on parasta vauvapropagandaa. Hän on maailman söpöin ja kiltein, Siilin sanoo.

Omalla kohdallaan Siilin ei ole kokenut lapsen saamisen pysäyttäneen opiskelijaelämää. Joskus neuvola-aikaa on aikaistettu, jotta Siilin ehtii sen jälkeen luennolle. Tenttikirjaa hän on puolestaan lukenut lapselleen iltasaduksi.

Opiskelijalle, joka pohtii, uskaltaisiko lapsen hankkia jo opiskeluaikana, Siilin vastaisi kyllä. Hänen mukaansa opinnoissa voi monessa tilanteessa vaikuttaa työelämää enemmän omiin aikatauluihinsa ja siihen, mitä tekee itsenäisesti. Samalla hän korostaa, että raskaus ja vauva-aika ovat yksilöllisiä.

Omasta kokemuksestaan Siilin puhuu kuitenkin lämpimästi.

– Ei ole oikeaa tai väärää aikaa hankkia lasta. Jos haluaa lapsia, opiskeluaika on ihan hyvä aika. Minun oma kokemukseni on ollut se, että tämä on ihanaa.

Lataa artikkeli

  • Tämä artikkeli (pdf)