Yt-neuvottelut ja irtisanomisuhka huolestuttavat – mitä pitää tietää?
Erityisesti julkisella sektorilla on käynnissä varsin mittava yhteistoimintaneuvotteluiden aalto.
Loimun jäsenlehti
Erityisesti julkisella sektorilla on käynnissä varsin mittava yhteistoimintaneuvotteluiden aalto.
Keskeinen AI:n tuoma hyöty on tutkijoiden yhteistyön ja datan avoimuuden lisääntyminen.
CollectiveCrunchin ja MetsäGroupin yhdessä kehittämä tekoälysovellus, jolla tunnistetaan kuusikkojen kirjanpainajatuhoja, on ollut käytössä vuoden päivät.
Akava otti jälleen selkeän kannan maan hallituksen maahanmuuttopolitiikkaan ja vaati siihen uutta otetta.
Lieksan Kitsissä 1990-luvulla palaneesta metsästä kehittyi luonnonlaboratorio, joka ruokkii keskustelua avohakkuun luonnonmukaisuudesta.
Tekoälyn käytöllä halutaan sekä nopeuttaa lääkekehityksen T&K-prosessia että lisätä onnistumisen todennäköisyyttä.
Helsingin yliopiston biofysiikan professori Ilpo Vattulainen ymmärsi neuraaliverkkojen ja itseorganisoituvien karttojen hyödyt jo vuosituhannen alussa.
Keinoälyn käyttöönotto näkyy Orionilla muun muassa siinä, että eräät asiat, jotka olivat aikaisemmin mahdottomia, ovat muuttuneet mahdollisiksi.