Arvoristiriidat aiheuttavat eettistä stressiä
Työntekijät voivat törmätä arvoristiriitoihin pyrkiessään toimimaan eettisesti vastuullisesti. Pitkittyessään nämä ristiriidat kuormittavat ja vaikuttavat työhyvinvointiin.
Työntekijän kokemat arvoristiriidat työnantajan arvojen kanssa tai suhteessa omiin työtehtäviin voivat aiheuttaa eettistä stressiä. Esimerkiksi tilanne, jossa työntekijä kokee, ettei voi tai saa tehdä työtään niin hyvin kuin osaisi, voi laukaista eettisen stressin.
Third Rock Finland Oy:n kehitysjohtaja Sari Kuvaja kertoo, että stressi voi syntyä esimerkiksi silloin, kun työntekijä kokee, etteivät yrityksen hyvät arvot konkretisoidu. Niiden mukaan ei käytännössä toimita.

– Yrityksen arvoja voivat olla esimerkiksi oikeudenmukaisuus, vastuullisuus ja luonnon hyvinvoinnin huomioiminen, mutta niitä ei arjessa pystytä toteuttamaan.
Työntekijä voi pohtia, onko hänen oma työnsä riittävän kestävää ympäristön kannalta tai mikä rooli omalla työllä on ympäristöasioihin. Arvoristiriitoja voi syntyä myös siitä, miten asiakkaita kohdellaan tai siitä, etteivät palkkoihin liittyvät asiat ole organisaatiossa avoimia.
Yrityksen arvot saatetaan laatia yhdessä työntekijöiden kanssa, mutta heidän kanssaan ei käydä välttämättä läpi, mitä ne tarkoittavat käytännössä eri työtehtävissä. Etukäteen ei aina mietitä, mitä tehdä, jos syntyy arvoristiriita. Tilanne voi kuormittaa työntekijöitä.
Asioita ei voi ratkaista yksin
Sari Kuvaja on tehnyt työuraa kestävyysaiheiden parissa. Third Rockin tavoitteena on systeeminen muutos kohti hyvinvoivaa yhteiskuntaa, joka kunnioittaa planetaarisia rajoja.
– Tiedän, millaisia muutoksia yhteiskunnassa ja yritysmaailmassa pitäisi tapahtua, jotta planeettamme säilyisi elinkelpoisena, mutta ne eivät näytä toteutuvan. Tämä turhauttaa ja kuormittaa minua. Yksittäisen konsultin vaikutusmahdollisuudet ovat rajallisia.
– Yhteistyö muiden kanssa auttaa ylläpitämään toimijuutta. Näitä asioita ei voi ratkaista yksin.
Sari Kuvaja on kiinnostunut ympäristöön liittyvistä tunteista ja niiden vaikutuksista työyhteisön kokonaishyvinvointiin. Hän on kerännyt yhdessä filosofi Pia Hounin kanssa ihmisten kokemuksia ympäristötunteiden ja arvoristiriitojen aiheuttamasta eettisestä stressistä työyhteisöissä. Myös Loimun jäsenet olivat osa vastaajakuntaa.
Ei ole olemassa erikseen työhyvinvointia ja muuta hyvinvointia.
Kuvaja ja Houni saivat Työsuojelurahaston tietokirjastipendin, jonka turvin he ovat perehtyneet eettiseen stressiin, sen vaikutuksiin, ehkäisemiseen ja käsittelemiseen. He kirjoittavat kirjaa, joka julkaistaan joko verkossa tai paperisena ensi keväänä.
Työhyvinvointia ja työn merkityksellisyyttä tutkitaan paljon, mutta siitä, miten kuormittavaksi työ koetaan eettisesti, ei ole tehty laajaa tutkimusta. Sitä on tutkittu sote-alalla ja jonkin verran kääntäjillä ja tulkeilla, joiden työssä kiire voi estää tekemästä työtään niin hyvin kuin haluaisi.
Se, ettei voi seistä täysillä tekemänsä työn takana, voi aiheuttaa turhautumista, pettymystä, surua ja voimattomuutta. Eettinen stressi voi aiheuttaa pitkittyessään työpahoinvointia, väsymystä ja kyynistymistä. Kyse on eri asiasta kuin työuupumuksessa, vaikka oireet ovat samanlaisia.
– Eettiseen stressiin liittyy aina joku arvoihin liittyvä ristiriita. Kyse ei ole yksilöön liittyvästä puutteesta tai ominaisuudesta, joka hänen pitäisi korjata.
Oman hyvinvoinnin kannalta on tärkeä elää omien arvojen mukaan. Arvot voivat muuttua vuosien varrella tai niitä alkaa pohtia enemmän vasta keski-iässä. Myös työssä tapahtuvat muutokset voivat kirkastaa omia arvoja.
Arvoja ei voi jättää hyllylle
Ihmiset reagoivat eri tavoin tilanteisiin, joissa joutuvat toimimaan arvojaan vastaan. Jotkut ovat paksunahkaisempia, jotkut kuormittuvat herkemmin. Joku voi kääntää tai ainakin yrittää kääntää ajatuksensa muuhun. Joku taas tekee vapaa-ajallaan arvojensa mukaisia asioita ja saa siitä tyydytystä.
Arvoristiriitatilanteiden sietämistä helpottaa se, että voi keskustella asioista muiden kanssa ja saa tukea esihenkilöltä. Parhaimmillaan työyhteisössä on prosesseja, joissa voi käsitellä näitä asioita ja työyhteisö on psykologisesti turvallinen. Ketään ei nosteta tikun nokkaan, jos hän ottaa hankalilta tuntuvia asioita esiin. Epäeettisen toiminnan riski kasvaa, jos työpaikalla ei pystytä käsittelemään eettistä kuormitusta.
Uudet työntekijät kannattaa perehdyttää siihen, millaisia prosesseja työyhteisö tarjoaa erilaisiin haastaviin tilanteisiin. Organisaation keskustelukulttuurista riippuu pitkälti se, miten epäkohtia otetaan esiin.
Arvoristiriitojen käsittelyä ei saisi jättää yksilön vastuulle. Joskus neuvotaan tekemään vapaa-ajalla asioita, jotka kompensoivat puutteita töissä, mutta Kuvaja muistuttaa, ettei ole olemassa erikseen työhyvinvointia ja muuta hyvinvointia.
– Arvoja ei voi jättää hyllylle, kun lähtee töihin. Ristiriidat ja tunteet kulkevat koko ajan mukana. Ne säteilevät yksityiselämään ja päinvastoin.
Sari Kuvaja on pohtinut, miten ne työntekijät jaksavat, jotka työskentelevät sellaisilla aloilla, kuten vaikkapa lentoliikennelalla, jotka ovat ongelmallisia planeettamme hyvinvoinnin kannalta. Toki näilläkin aloilla pyritään edistämään muutosta, mutta riittävätkö ne kaikille työntekijöille?
Kolme keinoa käsitellä eettistä stressiä
- Yritä vaikuttaa organisaation sisällä ja muuttaa asioita.
- Sopeudu. Kynnys vaihtaa työpaikkaa voi olla suuri.
- Pelasta itsesi. Jos sopeutuminen ei onnistu, eikä muutos toteudu, irtisanoutuminen voi olla oman henkisen hyvin voinnin kannalta paras ratkaisu.