Kolumni: Kestävä, oikeudenmukainen tulevaisuus

Viime vuodesta lähtien olen kuulunut valtioneuvoston alla toimivaan kestävän kehityksen toimikuntaan. Sen tehtävä on edistää yhteistyötä kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttamiseksi sekä pyrkiä juurruttamaan kestävän kehityksen strategiset tavoitteet kansalliseen politiikkaan, hallintoon ja yhteiskunnallisiin käytäntöihin. Toimikunta piti syyskuun lopulla erittäin mielenkiintoisen yhteiskokouksen talousneuvoston ja ilmastopolitiikan pyöreän pöydän kanssa, aiheena oikeudenmukainen siirtymä hiilineutraaliin yhteiskuntaan. 

Kokouksen aikana palasin mielessäni useaan kertaan omaan yhteiskunnallisen vaikuttamisen perusdokumenttiimme, Loimun Kestävän tulevaisuuden ohjelmaan. 

Oli kyse sitten TKI-panostusten kasvattamisesta ja tieteelliseen tutkimukseen investoimisesta, biotalous- ja terveydenhuoltoalojen kehittämiseen sitoutumisesta, luonnonvarojen kestävästä hyödyntämisestä, luonnon monimuotoisuuden varmistamisesta tai yleisistä työelämän kehittämisen kysymyksistä, Loimun Kestävän tulevaisuuden ohjelma on julkaisunsa jälkeen muuttunut jatkuvasti ajankohtaisemmaksi.

Loimun tehtävä on edistää ja mahdollistaa jäsentensä tekemää laadukasta työtä eri aloilla ja eri rooleissa. Tässäkin lehdessä on jälleen esillä loimulaisten alojen asiantuntijoita, kuten kestävän kehityksen toimikunnan työtä tukevan ja haastavan eri tieteenalojen asiantuntijoista koostuvan Kestävyyspaneelin puheenjohtaja, SYKEn ympäristöpolitiikkakeskuksen johtaja Eeva Furman ja paneelin jäsen, Jyväskylän yliopiston soveltavan ekologian professori Mikko Mönkkönen.

Edellä mainitusta kestävän kehityksen toimikunnan kokouksesta mieleeni jäi erityisesti Kestävyyspaneelin jäsenen, professori Minna Halmeen esille nostama tarpeemme yhteiselle, uudelle narratiiville siirtyessämme kohti hiilineutraalia yhteiskuntaa. Meidän pitäisi saavuttaa yhteinen tahtotila ylpeästi vastuullisesta, maailmalle esimerkkinä toimivasta Suomesta, joka luo uusia hiilineutraaliuden innovaatioita ja jakaa siirtymän taakan oikeudenmukaisesti. 

Aikaisemminkin olen ollut mukana näistä aiheista käytävissä keskusteluissa, mutta kokouksen jälkeen olen pohtinut yhtä suomalaista vahvuuttamme, joka liittyy uuden narratiivin löytämiseen. 

Olemme vuosikymmenten varrella onnistuneet luomaan Suomeen useimmiten toimivan sopimisen kulttuurin, jossa yhteiskunnallisessa neuvottelutoiminnassa ja päätöksenteossa osapuolet ymmärtävät toistensa tulokulmia ja haluavat aidosti sopia asioista Suomen ja suomalaisten parhaaksi. Nyt sitä kulttuuria tarvitaan, jotta voimme toteuttaa oikeudenmukaisen siirtymän hiilineutraaliin yhteiskuntaan ja samalla nousta talouskriisin varjosta.

Ja tässäkin prosessissa loimulaiset ovat avainrooleissa.

Lataa artikkeli

  • Tämä artikkeli (pdf)