Paikallisen sopimisen muutokset etenevät eduskuntakäsittelyyn keväällä
Hallituksen esitys paikallisen sopimisen muutoksista on lausuntokierroksella.
Loimun jäsenlehti
Hallituksen esitys paikallisen sopimisen muutoksista on lausuntokierroksella.
Haluatko sinä lähteä mukaan Loimun valtuustoon vaikuttamaan ammattijärjestömme toimintaan?
Armi Asolan uralla on ollut kaksi isoa käännettä. Kemian osaaminen on antanut eväitä molempiin.
Akava ja sen jäsenliitot järjestivät 6. helmikuuta Paremman työelämän puolesta -mielenilmauksen, jolla vastustettiin maan hallitu
Nyt tehdään päätöksiä, jotka vaikuttavat vielä vuosikymmenien kuluttua. Myös opiskelijoilla on oikeus sanoa, mihin suuntaan työelämää pitäisi kehittää, sanoo Akavan opiskelijoiden puheenjohtaja Pauliina Ryökäs.
Suomen Luontopaneelin puheenjohtaja ja Jyväskylän yliopiston ekologian professori Janne Kotiaho ei uskalla ennustaa, milloin strategiadokumentti valmistuu.
Luoti-päivä eli luonnontieteilijöiden työelämäpäivä on täysin opiskelijavetoisesti järjestetty työelämätapahtuma.
Opiskelen kemiaa kolmatta vuotta Oulun yliopistossa.