Osaamisen varaan rakennettu

Dispelixillä on vahva yhteys tiedemaailmaan. Talon 140 työntekijästä suurin osa on fyysikoita ja lähes puolet on väitellyt tohtoriksi. Yhtiön perustajista Antti Sunnari itse on kemisti, Juuso Olkkonen fyysikko ja Jyrki Saarinen tekniikan tohtori, professori ja fotoniikan instituutin johtaja Itä-Suomen yliopistossa.

Dispelixin toimitusjohtajan Antti Sunnarin mielestä suomalainen järjestelmä on tukenut hänen yrityksensä kasvua ja kansainvälistymistä hyvin. – Lähdimme liikkeelle VTT:n projektirahalla, myöhemmin silloisen Tekesin TutLi-ohjelma oli alkurahoituksen avaintekijä. Matkan varrella olemme saaneet muitakin tukia ja lainoja. Myös verkostoitumisapua olisi ollut saatavilla, mutta me emme sitä tarvinneet, sillä saimme luotua muutamalla oikeaan osuneella lehdistötiedotteella hyvät yhteydet maailmalle, Sunnari sanoo.

Dispelixin toimitusjohtajan Antti Sunnarin mielestä suomalainen järjestelmä on tukenut hänen yrityksensä kasvua ja kansainvälistymistä hyvin.

– Suomalainen fotoniikkaosaaminen on vahvaa ja erityisesti diffraktiivisen optiikan alueella Suomi ja Itä-Suomen yliopisto ovat todella vahvoja. Olemme rekrytoineet väkeä sieltä ja Aalto-yliopistosta, Sunnari kehuu.

– Tällä hetkellä teemme tuotekehitystä vain Suomessa, ja olemme onnistuneet houkuttelemaan tänne paljon ulkomaisia nuoria osaajia. Työntekijöissämme on 30 kansallisuutta. Tulevaisuudessa meidän täytyy kuitenkin jalkautua muuallekin Eurooppaan tekemään tutkimus- ja kehitystoimintaa.

Suomessa on vain yhden eurooppalaisen suurkaupungin verran asukkaita, Sunnari muistuttaa. 

– Euroopan valtteja ovat sen läheisyys Aasiaan ja Pohjois-Amerikkaan verrattuna. Liikkuminen Schengen-alueella on helppoa ja siellä on runsaasti kovatasoisia tutkimuslaitoksia ja yliopistoja, joiden lähistölle kannattaa sijoittua.

Lataa artikkeli

  • Tämä artikkeli (pdf)