Tutkimusasemia tarvitaan tulevaisuudessakin

Kaikki asemat kuuluvat useisiin kansainvälisiin tutkimusverkostoihin. Tunnetuin niistä lienee LTER (Long-Term Ecological Research), joka kerää standardoitua ekologista aineistoa ympäri maailmaa. IPCC-paneeli puolestaan käyttää ICOS:n (Integrated Carbon Observation System) seurannan aineistoja.

– Maailmanlaajuinen tutkimusasemien verkosto ja niiden välinen yhteistyö on äärettömän tärkeä. Ilman pitkiä aikasarjoja ja luonnonkokeita ei globaaliongelmia ratkaista, ja päätöksenteko perustuu arvailuihin, sanoo Oulangan tutkimusaseman johtaja, erikoistutkija Riku Paavola Oulun yliopistosta.

Lajiosaaminen karttuu kenttäkursseilla

Tutkimuksen lisäksi asemien toinen päätarkoitus on opetus. 2000-luvun alkuun saakka biologian ja maantieteen opiskelijat viettivät pari ensimmäistä opiskelukesää tiiviisti kenttäkursseilla. Kenttäkurssien pituutta on sittemmin kustannussyistä leikattu rajusti.

1990-luvulla Oulun yliopiston opiskelijat kolusivat dyynejä Perämeren rannalla etsien suola-­arhoa ja tutkivat murtoveden eläimiä, kahlasivat suolla tunnistamassa rahkasammalia ja saroja Oulangalla ja seuloivat maalajeja Oulujärvellä. Tämän päivän opiskelijat viettävät maastossa alle puolet ajasta 30 vuoden takaiseen verrattuna.

Tilojen ja henkilökunnan ylläpito on kallista, ja useat yliopistot ovat karsineet kokonaisia asemia. Historiaa ovat muun muassa Itä-Suomen yliopiston Mekrijärven asema Ilomantsissa sekä Oulun yliopiston tutkimusasemat Hailuodossa ja Oulujärvellä. Tiloja on supistettu ja henkilökuntaa karsittu useimmilta muiltakin asemilta.

Huipputeknologiaa pitkäaikaissarjojen rinnalla

– Oulangan tutkimusaseman osalta tilanne näyttää paremmalta kuin koskaan ennen, Riku Paavola kertoo iloisena.

Oulangan jokilaakson kalkkipitoisen kallio­perän vuoksi alue on monimuotoisuuden hot spot. Asema sijaitsee Oulangan kansallispuiston keskellä.

Oulangan asemalla on yli 50 vuoden historia erityisesti kasviekologisessa ja vesistötutkimuksissa. Perusfenologiset eli eliöiden toiminnan ja käyttäytymisen vuodenaikaista ja vuosittaista vaihtelua seuraavat aikasarjat ulottuvat aseman syntyvuosiin saakka.

Vuonna 2016 Oulanka sai uuden lippulaivan, kun sinne perustettiin EcoClimate-mittausasema. Yli 200 sensoria mittaa mm. lämpötilaa, ilmankosteutta, sademäärää, ilmanpainetta, tuulennopeutta, säteilytasetta, lämpövuota, lumensyvyyttä, hiilidioksidin ja metaanin määrää sekä maaperän lämpöä ja kosteutta.

Toinen kahden hehtaarin kokoisista EcoClimate-tutkimusalueista on karussa kangasmetsässä, toinen rehevällä suolla. Molemmissa on lumen syvyyden suhteen luonnontilaiset kontrollit sekä manipuloidut alueet – yhdessä kohdassa lunta lisätään, toisesta sitä lakaistaan pois. Lisäksi osa laitteista on poroilta aidatulla alueella.

Mittausasemasta saadaan ilmasto- ja maaperädataa laidunnetulta ja laiduntamattomalta kohteelta, mikä luo ainutlaatuisen asetelman monenlaisille tutkimuskysymyksille.

– EcoClimaten tuottamaa aineistoa hyödyntävät ainakin Oulun, Turun, Helsingin, Jyväskylän ja Itä-Suomen yliopistot, Luonnonvarakeskus, GTK, Suomen ympäristökeskus ja Ilmatieteen laitos, sekä ulkomailta Århusin ja Uumajan yliopistot, Paavola luettelee. 

– Huippututkija Torben Christensen tekee täällä tutkimusta, hänellä on jaettu professuuri Århusin ja Oulun yliopistoissa.

Toinen Oulangan kruununjalokivi on professori Timo Muotkan vuonna 2000 aloittama 24 latvapuron pohjaeläintutkimus. 

– Tällainen katkeamaton aikasarja on kansainvälisestikin äärimmäisen arvokas. Aineisto oli mukana vastikään Nature-lehden pääsarjassa julkaistussa artikkelissa, Paavola sanoo.

Oulangan aseman hyvästä tilanteesta huolimatta Paavola jakaa pyyhkeitä Oulun yliopiston luonnontieteellisen tiedekunnan päättäjille. 

– Virtavesitutkimuksen ja laajemminkin ekologian alan tulevaisuus näyttää epävarmalta, kun paukut laitetaan laskennalliseen biologiaan, jota sitä paitsi jo tehdään kaikissa muissakin Suomen yliopistoissa.

Linjanveto on Paavolan mielestä lyhytnäköinen, sillä se ei hyödynnä oman yliopiston vahvuuksia, eikä myöskään tue valmistuvien biologien työllistymistä.

Myös Oulangan asemalla on karsittu tiloja. Toinen asemarakennus, jossa opiskelijat ennen majoittuivat, on purku-uhan alla. Mutta asemalta löytyy yhä 70 petipaikkaa tutkijoille ja opiskelijoille.

Oulangalla käy vuosittain kymmeniä tutkijoita useista eri maista. 

– Enää tutkijat eivät vietä koko kenttäkautta maastossa, vaan käyvät asentamassa mittalaitteet ja lähtevät.

Aseman laitteistoja ylläpitävät ja huoltavat tutkimusinsinööri ja tutkimusteknikko. Lisäksi asemalla työskentelee laboratoriomestari, kaksi kenttämestaria, siivooja, emäntä ja toimisto­sihteeri.

Järkeviä säästöjä lakkauttamisen sijaan

Viime talvena ilmi tulleet Turun yliopiston säästöpaineet nostivat Seilin ja Kevon asemien toiminnan jatkumisen otsikoihin. Asemien rakennuskanta on vanhaa ja kiinteistöjen ylläpitokustannukset nielevät rahaa varsinaiselta tutkimukselta. Lakkauttamisuhka nosti vastustusryöpyn tutkijoiden taholta.

Riku Paavolan mukaan esimerkiksi Kevon aseman merkitys korostuu erityisesti ilmastonmuutostutkimuksessa sitä mukaa kuin rautaesiripun helmat tiivistyvät Venäjän ja lännen välille. Yhteistyö venäläisten kollegojen ja asemien välillä on täysin katkennut.

Siperian taigametsäalueella on useita tutkimusasemia, jotka on varustettu läntisillä laitteilla, läntisten tahojen kustantamina ja huoltamina. 

– Kovin monta vuotta laitteet eivät toimi ilman kalibrointia ja huoltoa, mihin tarvitaan koulutusta ja osaamista. Arvelen, että ensi talven aikana useimmat laitteet piiputtavat, eikä sieltä sen jälkeen saada dataa.

Tästä seuraa, että 60 prosenttia pohjoisesta havumetsävyöhykkeestä ja tundrasta on mustaa aukkoa, josta ei saada mittausaineistoa. 

– Puuttuvaa taigametsän dataa korvaavat Oulangan, Värriön ja Kevon asemat, ehkä myös Ilmatieteen laitoksen Sodankylän ja Pallaksen asemat, Paavola kertoo. 

– Seuraavat vastaavat asemat löytyvät Alaskasta.

Satelliittiaineistot ovat kehittyneet huimasti, mutta ne eivät koskaan tule korvaamaan kaikkia maan pinnalta tehtyjä mittauksia.