Jumissa uralla?
Työnantajilla ja esihenkilöillä ei välttämättä ole välineitä tai resursseja työntekijöiden yksilöllisten urapolkujen tukemiseen.
Loimun jäsenlehti
Työnantajilla ja esihenkilöillä ei välttämättä ole välineitä tai resursseja työntekijöiden yksilöllisten urapolkujen tukemiseen.
Turun yliopiston biolääketieteen laitoksen koordinoima hanke European Network for Virtual Lab & Interactive Simulated Online Learning_2027 (ENVISION_2027) sai kaksivuotisen rahoituksen EU:n Erasmus+-ohjelmasta.
Neuvottelijoille on tärkeätä, että heillä on takanaan vahva ja yhtenäinen jäsenkunta, jolle ollaan hakemassa hyvää sopimusta.
Korona ei ole Mika Salmisen uran ensimmäinen pandemia, mutta sen herättämä loputon tiedonnälkä on ollut poikkeuksellinen.
Kestävän kehityksen toimikunta on työskennellyt kuluneena keväänä todella tiiviisti, kun se on työstänyt Suomelle Agenda2030-tiekarttaa.
Suomen Metsämuseo Lusto Punkaharjulla tarjoaa ympärivuotisesti näyttelyitä ja tapahtumia, jotka esittelevät monipuolisesti ihmisen ja metsän välistä vuorovaikutusta.
Ryhmä suomalaisia Life Science -alan toimijoita keskusteli virtuaalisessa ChemBio-tapahtumassa huhtikuussa siitä, miten koronakriisi on heihin vaikuttanut tutkimuksen, tuotekehityksen ja liiketoiminnan alueilla.