Kolumni: Työntäyteinen vuosi
Vuosi 2024 alkaa olla lopuillaan. Jälleen on sopiva hetki hieman pysähtyä ja pohtia, mitä olemme vuoden aikana saaneet aikaan.
Loimun jäsenlehti
Vuosi 2024 alkaa olla lopuillaan. Jälleen on sopiva hetki hieman pysähtyä ja pohtia, mitä olemme vuoden aikana saaneet aikaan.
Syksy on jo pitkällä ja talvi lähestyy.
Olemme Loimussa erittäin huolestuneita siitä, miten meneillään olevat maan hallituksen säästötalkoot vaikuttavat jäseniimme.
Akava otti jälleen selkeän kannan maan hallituksen maahanmuuttopolitiikkaan ja vaati siihen uutta otetta.
Aktiivinen vaikuttaminen on tärkeää kaikilla tasoilla, myös lähempänä ruohonjuurta, kuten oman liiton toiminnassa ja linjauksissa.
Akava Works julkaisi toukokuussa Oxford Economicsin kanssa tuotetun selvityksen, jossa tarkastellaan EU:n ja Suomen päästötavoitteiden taloudellisia vaikutuksia tulevina vuosikymmeninä.
Ikädiversiteetti, kuten muunlainenkin monimuotoisuus, on enemmän kuin tervetullutta työpaikoille, jotta työyhteisöissä on erilaista elämän- ja työkokemusta sekä erilaisia näkökulmia.
On tullut aika päivittää uuteen aikaan Loimun historian ensimmäinen, vuosiksi 2019–2024 hyväksytty strategia.