Koronavirus kiinnostaa evoluution tutkijoita
Koronavirus on tarjonnut viime aikoina kovaa näyttöä evoluution notkeudesta. Evoluutiobiologi Tuomas Aivelo toteaa virusten evoluutiopolkujen selvittämisen olevan erityisen hankalaa.
Loimun jäsenlehti
Koronavirus on tarjonnut viime aikoina kovaa näyttöä evoluution notkeudesta. Evoluutiobiologi Tuomas Aivelo toteaa virusten evoluutiopolkujen selvittämisen olevan erityisen hankalaa.
Vesien tummuminen on maailmanlaajuinen ilmiö, ja se vaikuttaa monin tavoin eliöyhteisöihin.
Tähän asti rakentamisen ympäristöohjauksessa on ensisijaisesti pyritty parantamaan rakennuskannan energiatehokkuutta. Uuden kaavoitus- ja rakentamislain myötä huomio keskittyy laajemmin rakennuksen elinkaareen.
Kierrätys ei ole metallinvalmistajille mikään uusi asia, sillä metallit ovat arvokkaita.
Kaikki helpot, rikkaat ja lähellä maan pintaa olevat metalliesiintymät on jo käytetty, ja malmeja joudutaan louhimaan yhä syvemmältä.
Yhdysvaltalainen yritys on kertonut aikeestaan luoda hybridin norsun ja mammutin geeneistä. Suomalaiset geenitekniikan asiantuntijat kertovat, mikä projektissa arveluttaa.
Tuulivoimaloiden sijoittelussa pitäisi huomioida myös lintujen suojelu. Se edellyttää tärkeimpien muuttoreittien ja ruokailualueiden suojaamista rakentamiselta. Katso myös video Hangon tuulipuistosta, linnustoasiantuntijana Aki Aintila.
Työnantajilla ja esihenkilöillä ei välttämättä ole välineitä tai resursseja työntekijöiden yksilöllisten urapolkujen tukemiseen.