Heikki Jaakkola

Lehden etusivulle

Ympäristö- ja tiedeaiheisiin erikoistunut vapaa toimittaja

18.2.2022 Nyt

Metsälle lisää roolia ilmastomuutoksen torjunnassa

Metsien roolia ilmastonmuutoksen torjunnassa haluttaisiin lisätä niiden hoitoa kehittämällä. Aihe nähdään osana vihreää siirtymää ja sen myötä metsänhoidon kehittämiseen tähtäävä tutkimushanke on saanut Suomen Akatemialta lähes kahden miljoonan euron rahoituksen.

18.2.2022 Nyt

Koronavirus kiinnostaa evoluution tutkijoita

Koronavirus on tarjonnut viime aikoina kovaa näyttöä evoluution notkeudesta. Evoluutio­biologi Tuomas Aivelo toteaa virusten evoluutiopolkujen selvittämisen olevan erityisen hankalaa.

8.11.2021 Nyt

Lintujen valtatiet jätettävä auki

Tuulivoimaloiden sijoittelussa pitäisi huomioida myös lintujen suojelu. Se edellyttää tärkeimpien muuttoreittien ja ruokailualueiden suojaamista rakentamiselta. Katso myös video Hangon tuulipuistosta, linnustoasiantuntijana Aki Aintila.

8.11.2021 Nyt

Tutkijoiden rekrytointi on taitolaji

Tutkintojen ja oppilaitosten statuksen määrittely ei välttämättä tarjoa paljoakaan apua esimerkiksi yliopiston tai yrityksen rekrytointiprosesseihin.