Ilmastoahdistus ja -denialismi nuorilla
Helsingin yliopiston kasvatustieteen laitoksella väitöstutkijana työskentelevä Salla Veijonaho on tarkastellut nuorten ilmastoahdistusta ja -denialismia harvinaisen laajassa pitkittäistutkimuksessa, jollaisia ei ole juurikaan tehty Suomessa tai maailmalla.
Helsingin kaupungin kanssa toteutettuun kyselyyn vastasi kolme tuhatta 11–15-vuotiasta vuosina 2006 ja 2008 syntynyttä helsinkiläisnuorta. He vastasivat laajaan kysymyspatteriin kuudes- ja kahdeksasluokkalaisina vuonna 2020, ja seitsemäs- ja yhdeksäsluokkalaisina vuotta myöhemmin.
– Aineistosta hahmottui profiilianalyysin keinoin neljä toistaan poikkeavaa ryhmää: Huolettomat, Kieltäjät, Tunnesuuntautuneet ja Ylikuormittuneet. Tiesimme entuudestaan, että suurin osa nuorista ei koe ilmastoahdistusta. Sen vuoksi meitä kiinnosti, yhdistyykö siihen myös denialismia.
Nuorilta kysyttiin muun muassa ilmastoahdistukseen liittyviä tunteita ja kognitiivisia asioita, kuten keskittymisvaikeuksia. Lisäksi kysyttiin, olivatko vastaajat muuttaneet käyttäytymistään ilmastonmuutoksen torjumiseksi.
Huolettomat (50 % vastanneista) eivät kokeneet ahdistusta ilmastonmuutoksesta, mutta eivät sitä kieltäneetkään. Toinen ahdistumaton ryhmä (20 % vastanneista) oli ilmastonmuutoksen kieltäjät.
Ahdistuneita oli kahdessa ryhmässä: Tunnesuuntautuneilla (20 % vastanneista) oli kohonneet arvot ilmastoahdistuksen tunneulottuvuuksissa, jotka liittyivät muun muassa ilmastonmuutoksesta aiheutuvaan huoleen sekä riittämättömyyden ja syyllisyyden tunteisiin. Sen sijaan heillä ei ollut ilmastoahdistukseen liittyviä toiminnallisia vaikeuksia. He myös uskoivat ilmastonmuutokseen ja toimivat vastuullisimmin kaikista tutkimukseen osallistuneista.
Ylikuormittuneet (10 % vastanneista) kokivat hekin ilmastoahdistusta, mutta kielsivät samalla ilmastonmuutoksen olemassaolon. Veijonaho sanoo, että havainto oli paradoksaalisuudessaan yllättävin.
– Saattaa olla, että nämä nuoret ovat ajautuneet denialismiin juuri ahdistuksen ajamina. Työ- ja koulu-uupumusta koskeneissa tutkimuksissa on havaittu, että kun jokin asia uuvuttaa liikaa, se johtaa kyynistymiseen ja etäisyyden ottoon.
Toinen yllättävä havainto oli se, että näissä ryhmissä oli vuotta myöhemmin tehdyssä toisessa kyselyssä suurin piirtein saman verran vastaajia kuin ensimmäisellä kerralla, mutta yli puolet vastaajista oli vaihtanut ryhmäänsä.
– Siirtymistä ryhmästä toiseen ja eri suuntiin ilmeni todella paljon. Lopputulosjakauma pysyi samana, mutta niihin kuuluneet nuoret vaihtuivat. Ilmastoahdistus ja -denialismi ei ehkä ole nuorten kohdalla vielä pysyvää. Vuosi on nuoren elämässä pitkä aika, jolloin ehtii tapahtua vaikka mitä, Veijonaho pohtii.
– Näkemysten muuttuminen voi liittyä nuoruuden kehitysvaiheisiin tai tapaan, jolla he pyrkivät pääsemään epämiellyttävistä tunteistaan eroon.
Tutkimuksen päähavainto koskee ilmastoahdistuksen muuttuvaa luonnetta ja sitä, että nuoret eivät tässäkään asiassa ole mikään yhtenäinen ryhmä. He tarvitsisivat erilaisia työkaluja ja lähestymistapoja puhuttaessa ilmastonmuutoksesta.
– Myönteistä on, että nuoriin on mahdollista vaikuttaa. Nuoruus on herkkää aikaa, jolloin rakennetaan omaa identiteettiä ja arvopohjaa, ja vähän testataan eri rooleja, Veijonaho sanoo.
– Tavallaan on hyvä, että suurinta osaa ei ahdista. Ei nuoren kuulu olla ahdistunut asiasta, joka kuuluisi aikuisille. Sopivana annoksena ilmastoahdistus on kuitenkin terve reaktio, joka voi aktivoida heitä toimimaan.
