Kierrätys ei riitä ratkaisemaan muovijäteongelmaa

Euroopan komissio julkaisi vuoden 2022 lopussa asetus­ehdotuksen, jolla pyritään tehostamaan pakkausten ja pakkausjätteiden kierrätystä ja uudelleenkäyttöä, ja poistamaan kierrätyksen esteitä. Asetusehdotus uhkaa kuitenkin samalla lujittaa perinteisten mineraaliöljypohjaisten muovien asemaa markkinoilla, arvioi suomalaisen Sulapac Oy:n laatu- ja sääntelyjohtaja Laura Tirkkonen-­Rajasalo.

Proposal Packaging and Packaging Waste eli PPWR-ehdotuksen taustalla on pakkausjätemäärien jatkuva kasvu. Kun vielä vuonna 2018 pakkausjätettä syntyi 92 miljoonaa tonnia vuodessa, komissio arvioi sen määräksi vuosisadan puolivälissä 107 miljoonaa tonnia. Pakkausala on jo nyt yksi suurimmista ensiömateriaalien käyttäjistä: muoveista se käyttää 40 ja papereista 50 prosenttia. Kiinteästä yhdyskuntajätteestä reilu kolmannes on pakkauksia.

– Öljypohjaisen muovin määrä tulee nelinkertaistumaan vuoteen 2050 mennessä yli miljardiin tonniin, ja suurin osa siitä joko poltetaan, mikä lisää fossiilisia hiilipäästöjä, tai se päätyy roskana luontoon ja muuttuu lopulta mikromuoveiksi, sanoo biokemisti Laura Tirkkonen-Rajasalo. Hän on itse lähtenyt ratkaisemaan pakkaussektorin muovi­ongelmaa materiaaliosaamisen keinoin jo vuonna 2016 perustamalla yrityksen yhdessä kollegansa Suvi Haimin kanssa. Muovia korvaavia biopohjaisia ja biohajoavia materiaaleja valmistava, useita kansainvälisiä palkintoja ja tunnustuksia saanut yritys esiteltiin tarkemmin tämän lehden edellisen numeron Valokeila-osiossa.

– On pysäyttävää nähdä, missä kaikkialla mikromuoveja on jo luonnossa – ja myös ihmisen elimistössä. Sen vuoksi olisi välttämätöntä vaihtaa kaikki materiaalit biopohjaisiksi, uusiutuviksi ja biohajoaviksi, ja lopettaa kokonaan fossiilisen muoviraaka-aineen käyttö.

Kierrätys vain osaratkaisu

Mikromuovit ovat lähtöisin muovijätteistä, jotka eivät maadu, vaan jauhautuvat luonnossa yhä pienemmiksi ja pienemmiksi palasiksi. 

– On hyvä, että kierrätystä pyritään tehostamaan, sillä tällä hetkellä vain viidennes kerätystä muovista kierrätetään uusiksi materiaaleiksi. Samalla kierrätyskeskukset ovat kuitenkin jo itsessään merkittävä mikromuovipäästöjen lähde.

Sulapacin tuotteet hajoavat tutkitusti mikrobitoiminnan tuloksena sekä teollisessa kompostissa että merivedessä. Niistä ei siten irtoa mikromuoveja, vaikka ne joutuisivat vahingossa luontoon.

– Kompostointisertifikaatin tuote saa vain läpäisemällä monipolviset testit. Materiaalin pitää muun muassa pystyä 12 viikon kompostoinnin jälkeen läpäisemään kahden millimetrin seula. Sen pitää hajota 90-prosenttisesti hiilidioksidiksi ja vedeksi, eikä siinä saa olla toksisia aineita tai niiden jäämiä, Tirkkonen-Rajasalo kuvaa tuotteiden sertifiointiin liittyviä vaatimuksia.

– Teollisen kompostoinnin lopputuote on multaa, joka päätyy luontoon. Ja vaikka materiaali olisi biopohjainen ja biohajoaisi kompostissa ja luonnossa, se pitäisi toki ensi sijaisesti pystyä kierrättämään uusiokäyttöön.

Biohajoavatkin materiaalit voi kierrättää

Tirkkonen-Rajasalo korjaa sen yleisen väärinkäsityksen, että biohajoavia materiaaleja ei voisi laittaa muovin kierrätykseen. Esimerkiksi Sulapacin materiaalit voidaan erotella jätevirrasta normaalilla teknologialla muiden muovityyppien tavoin. 

– Pakkausjätteen mekaaniseen prosessointiin liittyy erilaisten jäämien aiheuttama puhtaushaaste. Sen vuoksi on paljon järkevämpää käyttää kierrätyksessä kemiallista prosessia, hydrolyysia, joka ei vaadi biohajoavien materiaalien kohdalla kohtuuttomasti energiaa, Tirkkonen-Rajasalo sanoo.

– Kemiallinen prosessi on todella tehokas ja sen saanto hyvällä tasolla. Lisäksi säästetään uuden polymeerin valmistusprosessista monta vaihetta ja saadaan puhdasta ruokakontaktikäyttöön soveltuvaa raaka-ainetta.

Uudistuvan biomassan käyttö muovin sijasta ei lähde kunnolla liikkeelle ilman tukea ja rohkaisua.

Sekä kierrätettyjen materiaalien että ensiömateriaalien käytössä elintarvikepakkauksiin on tärkeää, että materiaalit ja niiden lisäaineet ovat testattuja ja turvallisia.

– Biopohjaisille ja biohajoaville materiaaleille pitäisi olla oma jätejakeensa. Olemme pyrkineet selvittämään, miten se olisi mahdollista tehdä taloudellisesti, Tirkkonen-Rajasalo kertoo.

– Todennäköisesti se onnistuisi helpoimmin aloittamalla suljetummista kierroista, kuten ravintoloista, laivoilta, kauppakeskuksista ja tapahtumista. Alussa, kun määrät ovat pieniä, keräyksen käynnistäminen edellyttäisi panostuksia. Näiden materiaalien kasvukäyrät ovat kuitenkin niin jyrkkiä, että kerääminen muuttuisi ajan kanssa kannattavaksi.

Väärä regulaatio uhkana

Tirkkonen-Rajasalo pitää traagisena, että talteen otetusta hiilidioksidista tuotetaan järjestään perinteistä biohajoamatonta muovia, vaikka biohajoavien vaihtoehtojen valmistus olisi täysin mahdollista. Taustalla vaikuttaa regulaatiokenttä, joka suosii perinteisten muovien käyttöä, vaikka sen pitäisi päin vastoin kannustaa biopohjaisiin ja biohajoaviin tuotteisiin siirtymistä.

– Olisi tärkeää, että biopohjaisia ja biohajoavia ei mentäisi kieltämään tai muuten laittamaan kapuloita niiden rattaisiin. Regulaatiokenttä pitäisi saada ymmärtämään kierrätyksen merkitys myös näille uusille materiaaleille, jotta niiden kierrättäminen saataisiin mahdollisimman kannattavaksi.

PPWR-asetusehdotus ajaa kierrätysvelvoitetta kaikille pakkauksille todella voimakkaasti, muun muassa velvoittamalla käyttämään tuotteissa kierrätettyä sisältöä todella kunnianhimoisilla prosenttiosuuksilla. 

– Ongelmallista on, että kaikkien pakkausten täytyy ehdotuksen mukaan olla vuoteen 2030 mennessä kerättävissä, lajiteltavissa ja kierrätettävissä olemassa olevalla infrastruktuurilla ja prosesseilla, jotka ovat saatavilla vähintään 75 prosentille EU:n väestöstä. Ehdotus estää siten lähes kaiken uuden kehittämisen, Tirkkonen-Rajasalo pahoittelee. 

Monet muutkin asetusehdotuksen kohdat ovat erittäin tiukkoja uusille ja tuleville materiaaleille, eikä biomateriaalien kemiallisen kierrätyksen mahdollisuutta ole edes huomioitu. 

– Ehdotus pitkälti sementoi vallitsevan status quon, jossa öljypohjaisia muoveja kierrätetään mekaanisesti. Jos se menee tällaisenaan läpi EU-päätöksentekoprosessista, valmistajat panostavat jatkossa vain ja ainoastaan öljypohjaisten materiaalien kiertoon ja sitä tukevaan infraan, eikä minkäänlaisia kannusteita parempia biopohjaisia materiaaleja kohtaan aseteta.

Aika näyttää, millainen lopullisesta asetuksesta tulee. Biopohjaisten materiaalien kierrätysjärjestelmän rakentamiseen asetusehdotus tuo jo nyt merkittävää epävarmuutta. 

– Uudistuvan biomassan käyttö muovin sijasta ei lähde kunnolla liikkeelle ilman tukea ja rohkaisua. Käyttämällä biomassoja tai hiilidioksidia muovien raaka-aineena neitseellisen fossiilisen raaka-aineen osuus olisi mahdollista painaa jopa 12 prosenttiin – ja samalla vältettäisiin mikromuovin aiheuttamat ongelmat. Jos näin ei tehdä, EU:n alueella muoveissa on edelleenkin noin puolet fossiilista raaka-ainetta ja loppu on mekaanisesti tai uudelleen käyttämällä kierrätettyä fossiilista muovia. Öljyn käyttö vain lisääntyy eikä sen aiheuttamista ongelmista päästä eroon.