Kolumni: Paikallisen sopimisen historiasta
Alkusyksyisenä viikonloppuna järjestetyssä YTN-luottamusmiesseminaarissa ainakin minulle itselleni valkeni uusia asioita yleissitovien työehtosopimusten historiasta. Nimittäin paikallinen sopiminen ei olekaan mikään uusi asia. Alun perin työntekijät järjestäytyivät 1800- ja 1900- lukujen vaihteen Suomessa parempien työolojen ja reilumman palkanmaksun vuoksi työntekijäjärjestöihin. Tästä hetkestä aina niin kutsuttuun tammikuun kihlaukseen, vuoteen 1940, työehdot sovittiin paikallisesti, sillä sitä ennen työnantajajärjestöt eivät tunnustaneet työntekijäjärjestöjä neuvottelumandaatin omaaviksi tasapuolisiksi neuvottelukumppaneiksi.
Nyt 2000-luvulla pitkään erityisesti työnantajajärjestöissä on haikailtu jatkuvasti laajemman paikallisen sopimisen perään, vaikka itse asiassa jo nykyiselläänkin työehtosopimukset, eritoten ylemmillä toimihenkilöillä, ovat mahdollistaneet jo hyvin laaja-alaisesti paikallisen sopimisen – vaan ei työehtosopimusta heikommin. Useista työehtosopimuksistahan löytyy siis jo nykyisellään ns. selviytymislauseke. Tämän edellä mainitun lisäksi kaikkia paikallisen sopimisen mahdollisuuksia ei ole nykyiselläänkään edes hyödynnetty. Toki väliaikaiset työsuhteen ehtojen heikennykset ovat mahdollisia vain yritysten kriisitilanteissa. Nykyistä laajemmalla paikallisella sopimisella kai työnantajaleirissä haluttaisiin enemmän markkinaohjautuvuutta ja tuottavuutta, mutta mikäli henkilöstön työoloista ei samanaikaisesti pidetä huolta, tämä tuskin liiemmin toteutuu.
Paikallisten työehtosopimusten tekeminen vaatii paljon osaamista ja vaivaa sekä työnantajien että työntekijöiden puolelta.
Yleissitovista työehtosopimuksista irtiottoja paikallisiin yritys-, talo- ja toimipaikkakohtaisiin työehtosopimuksiin ovatkin ottaneet jo Metsäteollisuus ja työmarkkina-asiat erilliseen Teknologiateollisuuden työnantajat ry:hyn siirtänyt Teknologiateollisuus. Nähtäväksi jää, leviävätkö paikalliset työehtosopimukset tätä laajemmin muille toimialoille, vai riittäisikö nykyisenkaltaisten yleissitovien valtakunnallisten työehtosopimusten laajempi paikallinen soveltaminen. Paikallisten työehtosopimusten tekeminen vaatii paljon osaamista ja vaivaa sekä työnantajien, että työntekijöiden puolelta.
Parhaimmillaan paikallinen sopiminen on silloin, kun paikallisella tasolla sopivat osapuolet ovat tasapuolisessa asemassa ja tehty sopimus tarjoaa kaikille osapuolille hyötyjä – ei vain yksipuolisia heikennyksiä, riippumatta onko perustana oleva työehtosopimus paikallinen vai valtakunnallinen.