Pääkirjoitus: Loimulainen moninaisuus, ah niin kiehtovaa!

Lehden saaminen painokuntoon on aina ponnistus, joka tihenee takarajan alla. Työn tiimellyksessä heräsin kuitenkin taas kerran siihen, miten avartavaa Loimu-lehden toimittaminen on. Aiheiden ja aineistojen parissa saa pureutua siihen, mitä kaikkea loimulaiset tekevätkään – siis vaikka mitä! Koulutus- ja toimialojen kirjo on laaja, mutta niin on myös niiden tehtävien, joiden parissa loimulaiset työskentelevät.

Biofyysikko tutkii elämään liittyviä ilmiöitä tieteenalojen rajapinnassa. Valokeilassa esittäytyvät uusimmat ja osin vielä tulevaisuuttaan tähyävät fotoniikan alan innovaatiot, joita sovelletaan muun muassa energiatalouden, terveysteknologian ja viihteen kuluttamisen kehittämisessä. Monelle on varmasti uutta myös se, että loimulaisten alojen asiantuntijat tekevät työtä luonnonsuojelualueiden hoidon ohella kansallisen kulttuuripääomamme, historiallisten muinaisjäännösten säilyttämisessä ja suojelemisessa.

Kiinnostavia, usein myös koskettavia, uratarinoita taas on yhtä paljon kuin on jäseniä. Monille niistä on yhteistä sinnikkyys, vaikeuksien voittaminen ja oman urapolun löytäminen yhdistämällä rohkeasti uutta näkökulmaa aiempaan osaamiseen. Tästäkin numerosta voit lukea kaksi aivan erilaista tarinaa siitä, miten oma unelmatyö on saavutettu – ja miksi kannattaa uskaltaa unelmoida.

Tässä numerossa Outi Koskelan ja Tania Afrinin tarinat:

Kemisti kaupallisissa asiantuntijatehtävissä

Kannustuksen siivin unelmatyöhön

Lataa artikkeli

  • Tämä artikkeli (pdf)