Tietoa vedenpinnan nostosta metsässä ja suolla
Suojelusuot rajautuvat usein samasta suoalueesta jo kuivatettuihin talousmetsiin. Koska ojitusvesien johtaminen suojelusoille oli vielä 1980-luvulla kiellettyä, vesien luontainen kulku-ura talousmetsästä suojelusuolle on usein katkaistu ja vedet on ohjattu suon ohi. Sen seurauksena suon reuna-alue on kuivempi kuin se olisi täysin luonnontilaisena.
Tapio Oy:n vesiensuojelun johtava asiantuntija Samuli Joensuu kertoo, että vesien palauttamista suojelusoiden kuivahtaneille reuna-alueille alettiin selvittää ja kokeilla runsaat kymmenen vuotta siten.
– Palautuksessa vedet ohjataan ympäröivistä metsistä suon vanhoille virtausreiteille, jolloin suon vedenpinta palautuu lähemmäksi luonnontilaista, Joensuu sanoo.
– Vesi ei kysy, kummalla puolella suojelualeen rajaa ollaan, joten suon veden- pinnannousu nostaa myös lähellä olevien talousmetsien pohjaveden pintaa.
Kartoituksella tietoa pinnanmuodoista
Ympäristöministeriön ja maa- ja metsätalousministeriön yhteisen Helmi-elinympäristöohjelman yhtenä tavoitteena on palauttaa vesiä noin 400 kuivahtaneelle suojelusuolle. Erilaisia toteutustapoja on tutkittu jo useammassakin hankkeessa ja parhaillaan käynnissä oleva Vesien palauttaminen suojelusoille -hanke kartoitetaan maastossa vesienpalautukseen sopivat reitit 45 kohteessa.
– Kartoituksessa luodaan kartalle korkeuspisteiden verkko, jonka avulla kohteen johdeoja on mahdollista suunnitella sellaiseksi, että se vie vettä suolle, mutta aiheuttaa mahdollisimman vähän haittaa talousmetsän puolella.
Jokaisen yksittäisen johdeojan merkitys on huomattava, sillä sen vaikutus voi yltää kymmenien hehtaarien alueelle.
Maa- ja metsätalousministeriön rahoittamassa Vesienpalautuksen vaikutukset talousmetsien hiilensidontaan -hankkeessa (Hiili-Vespa) valitaan viisi pilottikohdetta, joilla tehdään palauttamistoimet ja mitataan niiden vaikutukset.
– Mittaamme pilottikohteissa pohjaveden tason muutoksia kummallakin puolella metsän ja suon rajapintaa, eri etäisyyksillä rajasta. Samoin mittaamme rajan molemmin puolin metaani- ja hiilidioksidipäästöjen muutoksia, sekä vaikutuksia puustoon ja kasvillisuuteen.
Tänä kesänä päästään mittaamaan ennen-tilannetta. Ojat kaivetaan ensi talvikauden aikana ja vuosien 2023 ja 2024 kasvukausina tehdään mittaukset.
– Meillä on myös 10–15 vuotta sitten palautettuja vastaavia kohteita, joiden avulla päästään tarkastelemaan puuston kehitystä johdeojan ympäristössä. Tutkimme kairaustiedon lisäksi lehti- ja neulasnäytteitä.
Näkökulma hiilensidontaan
Suometsissä ojituksen seurauksena veden alta vapautuva turvekerros alkaa hajota ja aiheuttaa hiilidioksidipäästöjä. Perinteiset ojat ovat usein turhan syviä, jolloin pohjaveden pinta voi olla metsänkasvun ja hiilipäästöjen kannalta tarpeettoman matalalla.
– Puuston kasvun kannalta pohjaveden pinnan pitää kasvukaudella olla vähintään 30–40 sentin syvyydessä. Koska vedenpinnan nousu suolla nostaa vedenpintaa myös talousmetsän reuna-alueella, haluamme mitata, miten veden pinta siellä käyttäytyy.
Tutkimuksesta saatava tieto vettymisen haittatasosta, sopivasta ojasyvyydestä ja pohjaveden noston hyödyllisistä vaikutuksista pätee muuallakin kuin vain suojelusoilla.
– Suojelusuot ovat fossiilisen hiilen varastoja, mutta myös hiilinieluja. Sen lisäksi, että vedenpinnan nosto vähentää suon ja ojitetun metsämaan turvekerroksen hiilidioksidipäästöjä, sen vaikutus hiiltä sitovan pintakasvillisuuden elpymiseen on jo pelkästään hiilensidonnan kannalta tärkeä, Joensuu sanoo.
– Vesien palauttamisesta on hyötyä myös vesiensuojelulle. Vaikka suojelusuolle pyritään tuomaan vesi mahdollisimman puhtaana, sen viipyminen suolla tasaa tulvia ja pidättää myös valumavesien fosforia.