Kolumni: Juhlavuosi kokosi jäsenet yhteen
Mihin me olemme yhdessä yltäneetkään, kun juhlimme 10-vuotiasta Loimua!
Loimun jäsenlehti
Mihin me olemme yhdessä yltäneetkään, kun juhlimme 10-vuotiasta Loimua!
Loimun toimintakertomus 2021 pähkinänkuoressa - lue tästä, mitä kaikkea olemme yhdessä saaneet aikaan!
Vuodenvaihde on luonteva hetki pysähtyä, katsoa eteenpäin ja arvioida, missä olemme nyt – ja syventyä pohtimaan, mihin yhdessä haluamme mennä.
Keski-Suomen Metsänhoitajat ry on ensimmäinen metsänhoitajien alueyhdistys, jonka aloitteesta perustettiin vajaa kaksi vuotta myöhemmin Suomen Metsänhoitajaliitto, joka nykyään on osa Loimua.
Pienen porukan risteilystä on kasvanut vuosien aikana legendaarinen valtakunnallinen tapahtuma.
Loimun viisivuotista taivalta on juhlittu jo vuoden alusta lähtien sytyttämällä juhlatulet useilla eri paikkakunnilla järjestetyissä tilaisuuksissa. Juhlavuosi huipentui 19. marraskuuta Helsingissä Vanhalla ylioppilastalolla järjestettyyn iltajuhlaan.
Kokouksessa hyväksyttiin vuoden 2022 toimintasuunnitelma ja talousarvio, valittiin puheenjohtaja kaudelle 2022–2023 sekä hallituksen jäsenet erovuoroisten tilalle.
Tämä vuosi on Loimun juhlavuosi, sillä Loimu on ollut olemassa nyt viisi vuotta ja kasvu jatkuu voimakkaasti.