Vastavalmistuneena tohtorina työelämään
Vastavalmistuneiden tohtoreiden työmarkkinoille siirtymisessä on kuitenkin jonkin verran kitkaa, ja moni kokee väitöksen jälkeisen siirtymän haastavana.
Loimun jäsenlehti
Vastavalmistuneiden tohtoreiden työmarkkinoille siirtymisessä on kuitenkin jonkin verran kitkaa, ja moni kokee väitöksen jälkeisen siirtymän haastavana.
Me Loimun kampuspromoottorit pistettiin pystyyn oma TikTok-tili, josta voit seurata, mitä meidän arkeemme kuuluu.
Arvoitus! Kuka pitää työssään hauskaa, tutustuu poikkitieteellisesti muihin opiskelijoihin ja pääsee vaikuttamaan oman liiton toimintaan?
EU:ssa valmistellaan hanketta kaikkien PFAS-kemikaalien käytön rajoittamiseksi. Kyseessä olisi ilmeisesti laajin yksittäinen rajoitus maailmassa.
Työuupumus kehittyy pitkittyneestä stressistä. Se on työstä johtuva ongelma. Samalla työpaikalla on yleensä useita uupuneita, ei vain yhtä.
Leena Valmu on palanut loppuun kolme kertaa. Nyt hän on jäänyt vapaaksi kirjailijaksi.
Huoltovarmuudella pyritään turvaamaan yhteiskunnan normaalin elämänmenon häiriintyessä kansalaisten perustarpeet, jotka eivät ole juuri muuttuneet sadassa vuodessa.
Kansainvälistyvässäkin maailmassa lääkkeiden kriisiaikojen saatavuus on kansallinen kysymys.