Kolumni: Kun molemmat ovat oikeassa

Kaivoslain uudistus on eduskunnan käsittelyssä ja on sanottu, että kyseessä on kompromissi, joka kumartaa niin ympäristönsuojelulle kuin mineraalien jalostukselle. Toisaalla tässä lehdessä kerrotaan Metsämiesten Säätiön teettämästä tutkimuksesta, jossa aiheena on Suomessa käytävä metsäkeskustelu. Tutkimuksen perusteella metsäkeskustelua ei pidetä tasapuolisena ja voidaan sanoa, että keskusteluissa ovat vastakkainen luonnonsuojelu ja metsäammattilaisuus.

Loimussa törmään välillä tilanteisiin, joissa loimulaisten alojen ammattilaiset joutuvat vastakkainasettelutilanteisiin keskustellessaan ammattiosaamiseensa liittyvistä asioista. Nämä keskustelut voivat ajoittain olla hyvinkin kiivaita. Sivusta seuraajana asiaa perin pohjin tuntematta tuntuu usein, että molemmat osapuolet ovat oikeassa.

Tällaisissa tilanteissa olisi osapuolten hyvä muistaa vanha sanonta, että ’asiat riitelevät, eivät ihmiset’ ja jatkaa keskustelua rauhoittuneena ja toisen mielipiteitä ja osaamista kuunnellen ja arvostaen. On myös hyvä muistaa, että kuulija tai lukija ei välttämättä erota missä roolissa asia on lausuttu – olenko esimerkiksi sanonut jotain Loimun puheenjohtajana, Ilmatieteen laitoksen jääasiantuntijana vai espoolaisena eläkeikää lähestyvänä miehenä. Myös minun, ja itse kunkin, on hyvä muistaa jotain sanoessaan, että kuulija voi sijoittaa lausunnon toisen roolin suuhun.

Tämän ei silti pidä estää meitä olemasta rohkeita ja kertomasta mielipiteitämme ja keskustelemasta erilaisista asioista. Keskustelussa on silti hyvä muistaa toisen arvostus ja mielipiteittemme yhdenvertaisuus – toinen mielipide ei ole toista huonompi, olkoonkin, että toisen mielipide saattaa tuntua täysin järjettömältä ja idioottimaiselta. Erimielisyydet on hyvä käsitellä ja purkaa, jotta tilanne ei eskaloidu, sillä kahden ihmisen välinen kitka vaikuttaa kaikkiin ympärillä oleviin ihmisiin ja siten koko yhteisön hyvinvointiin.

.

Lataa artikkeli

  • Tämä artikkeli (pdf)