Maantieteilijä monitieteisenä johtajana
Paula Kankaanpää vaihtoi lupaavasti alkaneen tutkijan uran johtajuuteen. Hänet on valittu kolmesti johtajaksi.
Helsingin yliopiston Luonnontieteellisen keskusmuseon, Luomuksen, tuore johtaja Paula Kankaanpää tekee pitkää päivää perehtyessään uuteen tehtäväänsä. Hän haluaa tutustua toimintaan hyvin ennen kuin pohtii, tarvitseeko jotain muuttaa. Visioita hänellä kuitenkin jo on.
– Luomuksella on kasvava rooli yhteiskunnassa, koska luontokadosta on tullut niin suuri kysymys. Luomuksen yleisötoiminta näkyy ulospäin ja museon suosio kasvaa koko ajan. Tämän lisäksi meillä on isot luonnontieteelliset kokoelmat ja teemme tutkimusta.
Yksi Luomuksen tärkeimmistä tehtävistä on yhteiskunnan toimintaan vaikuttaminen siten, että luontokadon pysäyttämiseen suhtaudutaan positiivisesti.
– Luontokadon pysäyttäminen on ihmisen terveyden, hyvinvoinnin ja vaurauden elinehto. Se on tehtävä tiedon, ei arvausten varassa. Luomuksen tehtävä on tuottaa ja välittää tietoa.
Kankaanpää haluaisi ajantasaistaa Luomuksen näyttelyn sisältöä tuomalla sinne moderneja mausteita. Kokoelmien tekstisisällöt on viimeksi uusittu 15 vuotta sitten. Maailma on muuttunut ja museo kaipaa nykyaikaisia esitystapoja luontokasvatuksen tueksi.
Ihmeellinen jää kiehtoi
Paula Kankaanpää viehättyi jo lapsena luonnosta. Hän keräsi kukkia ja perhosia ja oli innokas lintuharrastaja. Vanhemmat olivat muuttaneet Rovaniemeltä Helsinkiin, mutta lomailivat usein Lapissa.
– Molemmat vanhempani olivat visuaalisella alalla ja näkivät luonnossa paljon kauneutta, mikä houkutteli minuakin. Luonnonmaantiede tuntui luontevalta valinnalta.
Opiskeluaikanaan Kankaanpää bongasi maantieteen laitoksen taululta ilmoituksen Idahon yliopiston järjestämästä tutkimusretkestä Alaskan vuoristojäätiköille. Seikkailunhaluinen nuori nainen haki ja pääsi mukaan. Siitä tuli elämys.
Kaksi kuukautta kestävä kurssi pidettiin erämaassa. Osallistujat pitivät yhteyttä toisiinsa radiopuhelimien välityksellä.
Eräänä yönä Kankaanpää heräsi siihen, että ulvova susilauma ohitti teltan molemmilta puolilta. Hän ryömi ulos teltasta ja istahti nuotion ääreen nauttimaan kuulemastaan. Harmaakarhuperheen kohtaaminen sen sijaan oli pelottava kokemus.
– Yksi pennuista tuli jalkoihimme pyörimään ja pelkäsin, miten emo reagoi. Saimme onneksi hätistettyä pennun luotamme.
Kurssilla perehdyttiin jäätikkötutkimukseen ja se vei Paula Kankaanpään mukanaan. Hän kokee olevansa yhä vähän sillä tiellään.
Kankaanpää halusi jatkaa Suomeen palattuaan jäätutkimuksen parissa ja tiedusteli Merentutkimuslaitokselta, löytyisikö sieltä jotain sopivaa hanketta, johon hän voisi päästä mukaan. Toive toteutui ja Kankaanpää pääsi tekemään gradun Merentutkimuslaitoksen tutkijoiden ohjauksessa. Valmistuttuaan hän jäi tutkimaan ahtojäävalleja, mutta siirtyi pian töihin Ympäristöministeriöön.
Arktisen alueen asiantuntijaksi
Suomen aloitteesta kahdeksan arktisen alueen valtiota solmi vuonna 1991 yhteistyösopimuksen, joka johti lopulta Arktisen neuvoston perustamiseen. Tehtävänä oli tuottaa yhteisiä arvioita arktisen alueen tilasta ja edistää tietoisuutta maa- ja merialueesta. Kankaanpää toimi Suomen edustajana erilaisissa työryhmissä ja kokouksissa.
Tieto muun muassa ilmastonmuutoksen vaikutuksista arktiseen alueeseen lisääntyi merkittävästi. Kyse on valtioiden ja alkuperäiskansojen yhteistyöstä.
– Nyt tilanne on muuttunut. Arktisesta alueesta puolet on Venäjää. Tulevaisuus on auki.
Ympäristöministeriöaikanaan Paula Kankaanpää työskenteli puolitoista vuotta Islannissa arktisen kasvillisuuden ja eläimistön työryhmän apulaispääsihteerinä. Hänen työnsä tuloksena syntyi ensimmäinen katsaus arktisen luonnon tilasta. Sen tekemiseen osallistui parisataa tutkijaa.
Kankaanpäästä on tullut kansainvälisesti tunnettu arktinen asiantuntija. Hänet on kutsuttu kahdesti mukaan valtiovierailulle alan asiantuntijan roolissa.
Johtajuus on valinta
Perheen lapset syntyivät ministeriöaikana. Kun Lapin yliopiston Arktisen keskuksen johtajan paikka tuli auki, Kankaanpää haki ja pääsi siihen. Perhe muutti Rovaniemelle. Puoliso työskenteli muun muassa UKK-puiston johtajana.
Molemmat vanhemmat olivat kiireisiä ja sukulaiset Helsingissä, mutta työn ja perheen yhdistäminen onnistui Paula Kankaanpään mielestä hyvin. Hän näyttää vakuudeksi valokuvaa perheestään, johon syntyi viime vuoden lopulla ensimmäinen lapsenlapsi.
Rovaniemellä vierähti viisitoista vuotta. Arktinen tiedekeskus kehittyi ja muodostui arktisen tiedon solmukohdaksi. Sinne perustettiin Kankaanpään aikana kuusi tutkimusprofessuuria. Hän itse oli puoli vuotta vierailevana professorina Dartmouth Collegessa Vermontissa Bostonin lähellä.
– Yksi suurimmista elämyksistäni työurani aikana on pohjoismaisten tutkijoiden retki Huippuvuorille.
Paula Kankaanpää on joutunut valitsemaan tieteellisen tutkimuksen ja ammattijohtajuuden välillä. Molempia ei voi saada. Johtajuudesta on myös vaikea palata takaisin tutkijaksi, koska tutkijan CV ei kartu johtajan töitä tekemällä.
– Et voi olla samaan aikaan huippututkija ja ison monitieteellisen laitoksen johtaja. Ne ovat kaksi eri ammattia. Johtajan täytyy kantaa vastuuta, ohjata työtä, olla positiivinen, laittaa asioita liikkeelle ja edistää niitä sekä seurata, että ne tulevat tehtyä. Olen kasvanut tehtävääni.
Paula Kankaanpää, 59
- Ylioppilas 1982, Herttoniemen yhteiskoulu, Helsinki
- Filosofian maisteri 1988, Helsingin yliopisto, pääaineena luonnonmaantiede
- Filosofian tohtori 1998, Helsingin yliopisto
- Väitöstutkimus Itämeren ahtojäävalleista ensimmäisenä luonnonmaantieteestä väitelleenä naisena Suomessa.
- Työpaikat: Merentutkimuslaitos, Ympäristöministeriö, Lapin yliopiston
Arktinen keskus ja Suomen ympäristökeskuksen merikeskus. - Nyt: Luonnontieteellisen keskusmuseon johtaja, Kansainvälisen arktisen tieteen komitean varapresidentti