Miten suomalaistilat sopeutuvat ilmastonmuutokseen?

Maatilan pito on ilmastonmuutoksen aikaansaaman äärevyyden takia tullut aikaisempaa hankalammaksi. Viljelijät ovat nähneet ilmastonmuutoksen nurjan puolen jo pitkään, erityisesti kasvukauden alun kuivuuden, joka on ollut jo vuosikymmeniä suomalaistilojen keskeinen satoa rajoittava tekijä. 

– Perinteinen viisaus ”mitä juhannukseen mennessä sataa, sataa laariin” pitää paikkansa sekä viljoilla että palko- ja heinäkasveillakin. Kasvukauden alku on todella tärkeä, sillä alkukesän kuivuuden aiheuttamat vahingot eivät korjaannu helpolla kesän mittaan edes heinäkasvien osalta, Luonnonvarakeskuksen tutkimusprofessori Heikki Lehtonen sanoo. 

– Erityisen huono yhdistelmä on, jos talvi on vähäluminen tai märkä, maa kuivuu jo huhtikuussa ja heinäkuulle asti sataa vain vähän.

Edes syyskylvöihin siirtyminen ei täysin ratkaise kuivuusongelmaa, sillä ilmaston lämmetessä jääpolte uhkaa yhä useammin syksyllä kylvettyä kasvustoa.  

– Vie kymmeniä vuosia tai pitempäänkin, jos ehkä siirrymme pysyvästi lauhatalviseen ilmastoon, jossa jää ei enää ole ongelma. Sen vuoksi säiden vaihteluja nykyistä paremmin kestävien lajikkeiden jalostus on keskeinen keino sopeutua. Tarvitsemme pitkän kasvukauden kasveja, joista osa voitaisiin kylvää kasvavassa määrin syksyllä.

Toisaalta jos kaikki menee hyvin, ilmastonmuutos nostaa satopotentiaalia, sillä lämpösumma kasvaa ja kevät aikaistuu. On kuitenkin vaikea ennustaa, riittääkö se kompensoimaan muuttuvan ilmaston aiheuttamat haitat. Äärisäiden aiheuttamia rahallisia vahinkoja ei ole helppo laskea, koska ne eivät aina näy tilastoissa.

– Kevätkyntöjen ja -kylvöjen alkaminen on joka tapauksessa aikaistunut noin kolme viikkoa. Nykyisin toukotyöt aloitetaan pian huhtikuun puolivälin jälkeen, jolloin pakkasyöt voivat edelleenkin aiheuttaa ongelmia. Aikaisemmin ei yritettykään tehdä kylvöjä huhtikuun aikana. Nyt niin tehdään, koska jos odotat pitkälle toukokuuhun, kevätkosteus on jo haihtunut maasta.

Syksy on sekin myöhentynyt, mutta se ei juuri pidennä kasvukautta, koska auringonvalo vähenee syyskuulle tultaessa nopeasti. Lisäksi ongelmana on usein märkä elokuu, jolloin viljat saattavat lähteä itämään tähkässä pellolla. 

– Loppukesän märkyys aiheuttaa haittaa varsinkin karjatiloilla, joiden rehusato pitäisi päästä korjaamaan ajoissa. Pellon peruskuivatuksen merkitys onkin viime vuosina kirkastunut viljelijöille, ja siihen myönnettävien investointitukien suosio on kasvanut. Kuivatuksen on oltava riittävää, eikä pelkästään peltotasolla, vaan myös valta- ja kerääjäojien on oltava kunnossa.

Lähivuosikymmeninä Suomessa joka tapauksessa koetaan entistä useammin kuivia hellekesiä, emmekä välttämättä enää säästy tämän kesäisten Keski-Euroopan hirmuhelteiden kaltaiselta kuumuudelta. 

– Entistä harvemmin on täydellisiä satovuosia, jolloin kevätkylvöille päästään ajoissa, kevätkosteutta on riittävästi, vettä sataa tasaisesti aina juhannukseen asti ja sateet pysyisivät sen jälkeen lopun kesää kohtuullisina, Lehtonen kuvailee. 

– Toisaalta uusien kasvilajikkeiden ansiosta voi tulla hyviä satovuosia, jollaisia ei ole ennen nähtykään. Esimerkiksi syysvehnästä on jo saatu erinomaisia satoja ja joissakin tapauksissa syysrapsista, mutta ne ovat vasta tulollaan.

Ravinteiden kierrätys haasteena

Tuotannon keskittyminen isoille tiloille ja niiden keskittymiin on ollut tärkeä keino selättää kannattavuusongelmia. Sivutuotteena ravinnekierrossa on kuitenkin syntynyt ongelmia, kun lantaa on peltopinta-alaan nähden joko liikaa tai liian vähän. 

– Kun ilmasto äärevöityy, rankkasateet uhkaavat ravinnekiertoa huuhtomalla ravinteet vesistöihin. Varsinkin lannan syyslevityksestä pitäisi päästä kokonaan eroon ja siirtyä viljojenkin kohdalla jaettuun lannoitukseen, jota saisi kasvukaudella täydentää nurmien tapaan.

Toinen hyvä lääke lannan parempaan hyödyntämiseen on tuottaa siitä biokaasua. Samalla lannan käsittely tehostuu. Sikaloiden lantaa käsittelevä Biovakka on toiminut jo pitkään, ja muun muassa Valion ja ST1:n myötävaikutuksella käynnissä on useita hankkeita alueellisten biokaasuyksiköiden rakentamiseksi Pohjois-Savossa ja Kainuussa.

– Nämä ovat sen verran riskipitoisia ja pääomia vaativia investointeja, että navettaveloissa olevat yrittäjät eivät niihin yksin pystyisi.

Ravinteiden valumista vesistöihin voidaan myös hillitä viljavaltaisilla alueilla viljan sängen alla kasvatettavilla erilaisilla alus- ja kerääjäkasveilla, joiden ansiosta pelto vihertää pian puinnin jälkeen. Kun ravinne sitoutuu talven ajaksi vihreisiin kasvinosiin, se ei huuhtoudu pois eikä karkaa ilmakehään.

– Meillä saa alus- ja kerääjäkasveille tukea. Se on yksi keskeisimpiä toimenpiteitä myös hiiliviljelyssä, jossa halutaan säilyttää yhteyttävää kasvibiomassaa pellossa pitkälle syksyyn sitomassa hiiltä. Sängellä kasvava vihreä biomassa kynnetään keväällä, jolloin se vapauttaa sisältämänsä ravinteet hitaasti kasvien käyttöön.

On muutenkin kasvavassa määrin merkitystä, mitä talvella tapahtuu, sillä yksi ilmastonmuutoksen maataloudelle aiheuttama uhka on roudan häviäminen savipelloilta. Savimaa on muruisempaa ja ominaisuuksiltaan parempaa, kun se on välillä roudassa. 

Parempaa tuotannon hallintaa

Suomessa on kasteltu viljelyksiä ainakin 1960-luvulta alkaen, esimerkiksi

vihannes- ja perunamaita. EU-jäsenyyden mukanaan tuoma sadon arvon heikentyminen kuitenkin vähensi 1990-luvulla kastelua. 

Nyt se kuitenkin on edessä, ja olisi valittava taloudellisesti ja ympäristöllisesti kestävät kastelutavat muillekin kuin vain arvokkaille siemenviljelyksille tai vihannesmaille. 

– Vettä kerätään talvisaikana altaisiin laajalti Euroopassa, siitä käydään kauppaa ja sillä on hinta. Siellä on osa tuotannon suunnittelua, että mistä ja milloin ostan vettä ja annanko kasveille sitä sen verran, että ne juuri ja juuri kehittävät satoa vai pyrinkö kastelulla maksimisatoon, Lehtonen kuvaa.

– Tarvitaan vielä tutkimista, oppimista ja soveltamista, jotta pystyisimme käyttämään vettä maataloudessa ja puutarhataloudessa niin, että se tuottaisi parhaan lisäarvon. Uskon, että vettä kannattaa tulevaisuudessakin antaa vain niille kasveille, joilla kastelun tuottama lisäarvo ylittää selkeästi kustannukset.

Ei maatalous ole kastelullakaan muuttumassa kultakaivokseksi, Lehtonen huomauttaa. Harva tila on joka vuosi taloudellisella tuloksellaan parhaassa neljänneksessä, vaikka aika moni on sitä lähellä. 

– Menestykseen tarvitaan liikkeenjohdon – mukaan lukien osto- ja myyntiosaamisen – ohella toki myös tuotannonhallinnan osaamista, sillä ilmastonmuutos synnyttää kansainvälisillä markkinoilla erilaisia hintaturbulensseja.

Markkinapuolella voisi auttaa, jos meillä ei olisi viljan ylituotantoa, vaan monipuolisempaa kasvivuorottelua. Eikä viljamonokulttuuria olisi kohta lainkaan, jos meillä olisi kotimaassa enemmän käyttöä erikoiskasveille, Lehtonen linjaa. 

Silloin markkinat voisivat olla tasapainossa, eikä meidän tarvitsisi myydä viljaa ulos pilkkahinnalla, kuten aikaisemmin tehtiin.

Hyönteiset ja rakeet uhkana

Euroopassa kaatosade tai raekuuro voi aiheuttaa pahaa tuhoa viini- tai hedelmätarhoilla. Suomessa tämä uhka ei ole vielä toteutunut samassa mittakaavassa, sillä vaikka kaatosateet saavat täälläkin viljapellot lakoamaaan, nykyiset lyhytkortiset viljalajikkeet pystyvät suotuisissa olosuhteissa palautumaan laosta. 

– Äärevät sääilmiöt vaikuttavat ehkä räikeimmin metsätaloudessa, missä satunnainen trombi voi pistää silpuksi parhaat tukkileimikot, joita on säästetty ja yritetty kasvattaa vuosikymmeniä. 

Ilmaston lämpenemisen myötä meille on kuitenkin alkanut ilmestyä yhä enemmän hyönteislajeja, joita ei ole ennen täällä nähty.

Jos ajatellaan ruokaturvaa ja geopoliittisten kriisien uhkia, niin viljelijän kuuluu olla arvostettu ammatti, sillä he vastaavat isolta osalta ilmastonmuutokseen sopeutumisesta.

Tutkilla voidaan aika ajoin havaita, miten Suomenlahden yli ja Venäjältä saattaa tulla suotuisten tuulten mukana isoja parvia esimerkiksi kirvoja, kaskaita ja gamma­yökkösiä, joiden toukat syövät pellon nopeasti tyhjäksi. Öljykasvi­peltojen pahaa tuholaista kirppaa voidaan osin torjua kylvöjen täsmällisen oikealla ajoituksella. 

– Tuhohyönteiset leviävät tuulten mukana pitkälle sisämaahan asti, ja ne alkavat tehdä kasvustoista selvää muutamassa vuorokaudessa. Sen vuoksi peltoja pitää seurata esimerkiksi droonien avulla, jotta ongelmiin voidaan puuttua välittömästi.

Hyönteistorjunnan vaativuutta lisää sallittujen kemial­listen torjunta-aineiden listan lyheneminen – hyvästä syystä, Lehtonen huomauttaa, sillä esimerkiksi rypsin kasvatuksessa käytetyt neonikotinoidivalmisteet aiheuttavat pölyttäjille joukkokuolemia. Ja pölyttäjähyönteiset ovat monille viljelykasveille elintärkeitä.

Sopeutuminen edellyttää resursseja

Ilmastonmuutokseen sopeutumiseen vaikuttaa erityisen paljon tilan talouden vahvuus, sillä tilat tarvitsevat taloudellisen puskurin huonojen vuosien varalle. 

– Omista puskureista tekee välttämättömiä pelkästään se, että useille kasveille ei saa satovakuutusta ja kaikenlainen rahoitus on kiristynyt. Puskurien avulla on myös mahdollista panostaa esimerkiksi kasteluun tai pellon kasvukuntoon, joilla vältetään ongelmia vastaisuudessa. Ja kyllä sieltä aikanaan tulee myös hyviä satovuosia, jolloin tehdyistä sopeutumistoimista saadaan korkojen kera hyötyjä.

Lehtonen peräänkuuluttaa viljelijän ammatin yleistä arvostusta.

– Jos ajatellaan ruokaturvaa ja geopoliittisten kriisien uhkia, niin viljelijän kuuluu olla arvostettu ammatti, sillä he vastaavat isolta osalta ilmastonmuutokseen sopeutumisesta, Lehtonen sanoo.

– Siihen kuuluu myös ilmastonmuutoksen hillintä, eli miten näillä monipuolisilla viljelykierroilla ja aluskasveilla sidotaan hiiltä peltoon pois ilmakehästä. Ilmaston lämpeneminen lisää hiilen karkaamista pellosta ja sitä suuremmalla syyllä hiiltä pitää sitoa parantamaan maan kasvukuntoa ja poistamaan sitä ilmakehästä.