Turvemailla tärkeätä säilyttää hiilivarasto
Suomessa on 2,2 miljoonaa hehtaaria peltomaata, josta noin 200 000 hehtaaria on luokiteltu turvemaiksi, eli 90 prosenttia olisi kivennäismaita. Tuomas Mattila muistuttaa, että luokittelu on vain taulukkoon vedetty viiva, jonka yläpuolella ovat organiset maat ja alapuolella kivennäismaat.
– On valtava ero siinä, onko kyseessä kivennäismaa, jossa on kaksi prosenttia hiiltä vai kivennäismaa, jossa hiiltä on kymmenen prosenttia.
Turvemaat ovat entistä suopohjaa. Niiden lisäksi tulevat multamaat, joita ei ole luokiteltu päästöinventaariossa eloperäisiksi maiksi, mutta jotka käytännössä olevat sitä. Ne ovat saattaneet olla suota tai sitten ne ovat olleet lehtoja.

– Turvemaista yleensä puhutaan, koska ne ovat se isoin ongelma. Ne kattavat noin 10 prosenttia alasta ja tuottavat lähestulkoon kaikki päästöt.
Hiilensidonta onnistuu parhaiten siellä, missä on vähiten hiiltä eli
vähämultaisilla tai multavilla kivennäismailla. Mattilan mielestä toimenpiteitä kannattaa kuitenkin tehdä kaikilla peltomailla, sillä vaikka ne eivät siellä riittäisi hiilen määrän kasvattamiseen, ne kuitenkin hidastavat sen hupenemista.
Mutta turvemailla tarvitaan myös keinoja turvekerroksen hajoamisen säätelyyn, jossa vedenpinnan korkeuden säätely on ehdottomasti tärkein.
– Osa turvepelloista on itse asiassa aika heikkotuottoisia ja osa niistä on tipahtanut kokonaan tuotannon ulkopuolelle, vaikka ne edelleen ovat pellon kirjoissa. Hankalin ydinryhmä ovat sen sijaan erittäin tuottavat pellot, joissa hiilivarasto hupenee kovaa tahtia.
Lue myös muut Valokeila-kokonaisuuden jutut
Miten suomalaistilat sopeutuvat ilmastonmuutokseen?
Oikeanlainen laiduntaminen lisää biodiversiteettia
Pellot hiilinieluina
Eroon viljojen monokulttuurista