Pellot hiilinieluina

Viherpeitteen lisääminen on Syken johtavan tutkijan Tuomas Mattilan mielestä ehdottomasti tärkein asia, jolla hiiltä sidotaan maaperään. 

– Keinon voi kukin valita vapaasti, kunhan auringon paistaessa se osuu aina johonkin vihreään pellolla. Ja jos se ei osu, siinä on paikka kehittää toimintaa.

Viherpeitettä voi lisätä kerääjäkasveilla esimerkiksi jättämällä syksyllä nurmen kasvamaan kevääseen asti. Kun maa muokataan vasta keväällä, saadaan myös keväälle vihreätä. 

– Hiilensidontaa voi tehostaa myös kasvustoa hoitamalla. Esimerkiksi nurmilla käy helposti niin, että niiton jälkeen poistetaan lehtialaa ja saadaan aikaan 2–3 viikon yhteyttämätön jakso. Se estetään nostamalla niittokorkeutta ja oikein ajoittamalla.

Viherpeite luo edellytykset yhteytykselle. Sen jälkeen pitää pohtia, mitä sillä yhteytyksellä tehdään. 

– Sitä parempi, mitä enemmän yhteytyksen tuloksena syntynyttä glukoosia saa ohjattua juuriin. Juuristobiomassan kasvattaminen onnistuu syväjuurisilla kasvilajeilla, kuten palkokasveilla, mutta myös huolehtimalla juuriston kasvuedellytyksistä, Mattila kuvaa.

– Aika iso osa suomalaistakin pelloista on tiivistynyt, jolloin juuret jäävät heikoiksi. Kuohkeuttaminen, kuivatus ja tiivistymisen välttäminen ovat erinomaisia keinoja juurimassan lisäämiseen.

Viimeisenä keinona on sitten vielä muokkauksen keventäminen ja kerrytetyn hiilen hukan vähentäminen. Sitä pidettiin aikanaan keskeisenä, mutta tutkimus on nyt osoittanut, että muokkauksella voidaan ainoastaan vaikuttaa siihen, että missä se hiili on. Jos ei muokata, hiiltä kertyy paljon pellon pintaan, ja jos muokataan, se jakaantuu tasaisemmin muokattuun kerrokseen.

Turvemailla on toiset pelisäännöt, koska siellä on paljon kertynyttä hajoamatonta ainesta. Siellä hajoamisen hillintä esimerkiksi säätelemällä vedenpinnan korkeutta on A ja O. 

Hiilensidonnasta valtavirtaa

Mattila arvioi, että Suomessa ollaan hiilensidonnassa valtavirtaistumisen alussa, vaikka sen koko potentiaalista on käytössä vain prosentteja. Carbon action -hiilipilotti houkutteli käynnistyessään 2017 mukaan sata viljelijää, mutta se verkostossa on nyt noin kaksi tuhatta viljelijää. 

– Nyt kannattaisi ainakin pyrkiä lisäämään viherpeitettä ohjaamalla siihen maataloustukia, joilla on merkittävä vaikutus tilojen valintoihin. Takavuosina kokeiltiin kerääjäkasvien 100 euron hehtaaritukea, jolloin niiden viljelypinta-ala hyppäsi pilviin. Kun on kannusteet, niin viljelijät reagoivat kyllä.

Mattila on mukana hankkeessa, jossa kehitellään tulosperusteista maataloustukea. Siinä mitattaisiin satelliittikuvista, mitä pelloilla todella tapahtuu ja tuki määräytyisi sen mukaan, mitä mittaustulokset sanovat. 

Tulosperusteisuutta testataan seuraavalla tukikaudella, ja nyt toivotaan, että viherpeite toimisi siinä kriteerinä.

– Hiilensidonnassa tietenkin maksettaisiin viherpeitteestä ja yhteytyksestä. Nyt on panostettu eroosion estoon ja ravinnepäästöjen vähentämiseen, mikä toki sekin on tärkeää. Mutta nyt sitten katsottaisiin, mitä tapahtuu, jos maantaloustukea kohdistettaisiin kasvi- tai viherpeitteisyyteen, Mattila kertoo.

– Maatalous tekee Suomessa lähestulkoon aina tappiota ilman maataloustukia, joten tukien kannustavuus on aika korkea. Tärkeää olisi, että tuki perustuisi luonnontieteellisesti mitattavaan suureeseen, sillä nyt se on pahimmillaan perustunut pellon muokkaukseen jonkun hakemusliitteen määrittelemillä välineillä.

Lue myös muut Valokeila-kokonaisuuden jutut

Miten suomalaistilat sopeutuvat ilmastonmuutokseen?
Oikeanlainen laiduntaminen lisää biodiversiteettia
Turvemailla tärkeää säilyttää hiilivarasto
Eroon viljojen monokulttuurista