Raahessa siirrytään fossiilivapaaseen tuotantoon
Terästuottaja SSAB on siirtymässä vetyyn perustuvaan fossiilivapaaseen prosessiin pohjoismaisilla tehtaillaan. Hiilen korvaamiseen tarvitaan todella paljon fossiilivapaata energiaa.
Loimun jäsenlehti
Terästuottaja SSAB on siirtymässä vetyyn perustuvaan fossiilivapaaseen prosessiin pohjoismaisilla tehtaillaan. Hiilen korvaamiseen tarvitaan todella paljon fossiilivapaata energiaa.
Erilaiset työaikojen tai työjärjestelyjen joustomahdollisuudet helpottavat työssä jaksamista eri elämäntilanteissa, eikä työura pääty automaattisesti vielä eläkkeelle jäädessäkään.
Työsuhteen määräaikaisuus on jo sinänsä ongelma – se aiheuttaa epävarmuutta tulevaisuudesta, kun toimeentulosta ja uranäkymistä pidemmällä tähtäimellä ei ole takeita. Ongelmaa kärjistää lisäksi se, että määräaikaisissa työsuhteissa palkkataso on huomattavasti vakinaisia työsuhteita matalampi.
Loimu haluaa olla osaltaan mukana toteuttamassa kestävää tulevaisuutta ja hakeutui WWF:n Green Office -ympäristöohjelmaan jo vuonna 2021.
Valtaosa loimulaisista on nyt työ- ja virkaehtosopimusten piirissä. Kemian alalla ei valitettavasti vieläkään ole päästy sopimukseen.
Vastavalmistuneiden palkkakehitys on viime vuosina ollut hitaampaa kuin koko jäsenkunnan keskimäärin.
Montinutra uuttaa kuusen sahanpurusta ainesosia, joita voidaan hyödyntää muun muassa kosmetiikka-, elintarvike- ja lääketeollisuudessa.