Maria Löfgrenin Akava on avoin ja yhtenäinen
Hyvä työelämä on avain tuottavuuteen ja hyvään elämään, korostaa Akavan tuore puheenjohtaja Maria Löfgren.
Loimun jäsenlehti
Hyvä työelämä on avain tuottavuuteen ja hyvään elämään, korostaa Akavan tuore puheenjohtaja Maria Löfgren.
Suomalaisen TKI-toiminnan kehittäminen on yli vaalikausien ulottuva projekti, jossa valtiovallan, yliopistojen, tutkimuslaitosten ja elinkeinoelämän pitää toimia mahdollisimman tiiviissä yhteistyössä yhteisten, kaikkia osapuolia hyödyttävien tavoitteiden saavuttamiseksi.
Työnantajapuolen mielestä palkkoja ei voi nostaa, koska se vain saa inflaation yltymään. Olemattoman inflaation aikana palkkojen nostaminen taas heidän mukaansa aiheuttaa inflaatiota.
Tilanteessa, jossa kustannustason nousu on jo haukannut palkansaajilta ison osan käteen jäävistä tuloista, on erityisen tärkeää turvata kaikkien tulevaisuutta nimenomaan yleiskorotuksilla.
Loimun tavoitteet seuraavalle vaalikaudelle koskevat tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnan ja laadukkaan luonnonvarojen hoidon ja ympäristönsuojelun riittävää rahoitusta.
Ukrainan sota runtelee ihmisten lisäksi myös ympäristöä. Taisteluissa vapautuvia haitallisia aineita leviää veteen ja maaperään alueella, jolla on erittäin suuri merkitys ruuan tuotannossa. Monilla epäsuorilla vaikutuksilla on kuitenkin välittömiä vaikutuksia suurempi merkitys.
Meistä jokainen kantaa mukanaan 1,5 kiloa erilaisia mikrobeja. Ympäristömme ja ruokavaliomme vaikuttaa mikrobistomme koostumukseen ja sitä kautta terveyteemme.
Nostaako sähkön hinta pilvipalvelujen hintaa? Kysymys on tutkimuksen tekemisen kannalta merkittävä, kun ict-resurssit ovat pitkälti pilvipalvelujen varassa.