Kolumni: Jännitteitä ilmassa
Tämä vuosi on Loimun juhlavuosi, sillä Loimu on ollut olemassa nyt viisi vuotta ja kasvu jatkuu voimakkaasti.
Loimun jäsenlehti
Tämä vuosi on Loimun juhlavuosi, sillä Loimu on ollut olemassa nyt viisi vuotta ja kasvu jatkuu voimakkaasti.
Aktiivisen luopumispäätöksen tekeminen vaatii hetkellisesti voimia ja ehkä rohkeuttakin, mutta vapauttaa niitä päätöksestä eteenpäin.
Työ- ja virkasuhdeneuvontamme kysytyimpiä aiheita ovat työsopimuksen tarkistamiseen ja työsuhteen päättämiseen liittyvät yksityiskohdat. Myös kilpailukielto- ja salassapitosopimukset pohdituttavat jäseniä.
Tutustu palveluihin, joita jäsenyyden myötä saat!
Niko Ekholm on Loimun 1. varapuheenjohtaja, Juho Ikonen 2. varapuheenjohtaja.
Myoneja keksittiin hyödyntää ensimmäisen kerran jo 1950-luvulla, jolloin kehitettiin ensimmäiset myoni-ilmaisimet. Mutta myonigrafian, eli myoneja hyödyntävän kuvantamismenetelmän, todellinen läpimurto on tapahtumassa vasta nyt.
Edunvalvonnan vahvistaminen, jäsenpalveluiden kehittäminen ja vanhat liittorajat ylittävä yhteisöllisyys olivat kaikkien yhteisiä tavoitteita, kun nyt 5 vuotta täyttäneen Loimun perustamista suunniteltiin.
Synteettinen biologia tarjoaa omat välineensä kiertotalouden ja kestävän kehityksen ratkaisuihin. Alan kehitystä on vauhditettu Suomessa noin kymmenen vuotta sitten käynnistyneellä Suomen Akatemian FinSynBio-ohjelmalla.