Juuri nyt: uudet promoottorit
Kevään aikana Loimussa on aloittanut kolme uutta kampuspromoottoria, tutustu Tiia-Roosaan, Maisaan ja Suviin!
Loimun jäsenlehti
Kevään aikana Loimussa on aloittanut kolme uutta kampuspromoottoria, tutustu Tiia-Roosaan, Maisaan ja Suviin!
Kesälomien jälkeen on tarjolla ajankohtaisia aiheita ja uusi yhteistyökumppani Eduhouse ohjelmoinnin ja projektinhallinnan teemoista!
Työnantajapuolella vastustettiin joillain aloilla jopa jääräpäisesti työntekijäpuolen tavoitteleman yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon toteutumista työmarkkinoilla – ja samalla myös perhe-elämässä.
Palkankorotuksia ei jäsenille nykyisen suuruisina työnantajilta tulisi, ellemme me niitä akavalaisten joukkovoimalla neuvottelisi.
Jos joku olisi kertonut reilu kaksi vuotta sitten, että olen tällä hetkellä oman yritykseni toimitusjohtaja, niin olisin pitänyt ajatusta lähes mahdottomana. Tein väitöskirjaa ilmakehätieteistä ja yrittäminen ei tuntunut mahdolliselta urapolulta.
Suomen soista on ojitettu puolet, lähes viisi miljoonaa hehtaaria. Suurin osa soista kuivatettiin ja metsitettiin 1960-luvulla, jolloin puuta tarvittiin ja ojittamalla metsät saatiin kasvamaan kohinalla. Metsäteollisuus loi pohjan Suomen vaurastumiselle.
Tutkijan työ voi joskus viedä tekijänsä paikkoihin, jotka jäisivät muuten saavuttamattomiin. Näin kävi merijäätä tutkivalle Jaakko Seppäselle, joka teki kaksi ja puoli kuukautta kestäneen matkan Antarktikselle. Retken iso kokemus oli luonto, johon ihmisen kosketus on vaikuttanut vasta vähän.