Puulla pitkälle – uudet innovaatiot siivittävät metsäalaa
Suomalaisen metsäteollisuuden innovointitahti on ollut viime vuosina hengästyttävä. Puusta tehdään niin biopolttoaineita kuin haavanhoitotuotteita.
Loimun jäsenlehti
Suomalaisen metsäteollisuuden innovointitahti on ollut viime vuosina hengästyttävä. Puusta tehdään niin biopolttoaineita kuin haavanhoitotuotteita.
Akkumetallit, kuten litium, ovat haluttuja ja koko ajan kallistuvia materiaaleja. Hyvä uutinen on, että akkumateriaaleja voidaan valmistaa myös puusta.
TUNNISTUS-hankeessa kehitetään maastokäyttöisiä tunnistusmenetelmiä happamille sulfaattimaille perinteisten laboratoriomenetelmien tilalle.
Eläintarhassa eläimet syövät paljon yksipuolisempaa ruokaa kuin luonnollisessa elinympäristössään, mutta elävät pidempään. Korkeasaari on Mikko Griinarin rasvahappovalmisteille testipaikka.
Sääennusteiden laatiminen on vahvasti käsityötä, jossa vaaditaan kokemusperäistä tuntumaa, sanoo meteorologi Matti Huutonen.
Globaalisti levinnyt virus ja sen seuraukset ovat nostaneet asiantuntijuuden uuteen arvoon. Vakava uhka, pelko ja epävarmuus ovat saaneet poliittiset päättäjät ja median nojaamaan tutkittuun tietoon perustuvaan asiantuntijuuteen.
Tulisi edes kunnon talvi ja reilusti jäätä, että pääsisi leipätyössään hommiin.
Meidän pitäisi saavuttaa yhteinen tahtotila ylpeästi vastuullisesta, maailmalle esimerkkinä toimivasta Suomesta, joka luo uusia hiilineutraaliuden innovaatioita ja jakaa siirtymän taakan oikeudenmukaisesti.