Numero 5/2021

Lehden etusivulle
8.11.2021 Työelämä

Monen alan johtaja

Pekka Puistosalo on vaihtanut työpaikkaa aina siinä vaiheessa, kun työ ei ole antanut enää riittävästi haasteita. Työpaikan valintaan on vaikuttanut asemaa enemmän kiinnostus työn sisältöä kohtaan.

8.11.2021 Nyt

Lintujen valtatiet jätettävä auki

Tuulivoimaloiden sijoittelussa pitäisi huomioida myös lintujen suojelu. Se edellyttää tärkeimpien muuttoreittien ja ruokailualueiden suojaamista rakentamiselta. Katso myös video Hangon tuulipuistosta, linnustoasiantuntijana Aki Aintila.

8.11.2021 Työelämä

Voitto kotiin hovioikeudessa

Kemisti Janne Ahonen on kiky-tunteja vastaan taistellessaan käynyt läpi pitkän ja raskaan prosessin, jonka alussa hän pelkäsi jopa tulevansa laittomasti irtisanotuksi.

8.11.2021 Nyt

Tutkijoiden rekrytointi on taitolaji

Tutkintojen ja oppilaitosten statuksen määrittely ei välttämättä tarjoa paljoakaan apua esimerkiksi yliopiston tai yrityksen rekrytointiprosesseihin.

Luontohäiriköt

Valo- ja melusaaste ovat hyvin samankaltaisia ihmisen tuottamia häiriötekijöitä luonnolle. Vaikka melun vaikutukset tunnetaan paremmin, kummankin vaikutuksissa ihmisen ja meitä ympäröivän luonnon hyvinvointiin on vielä paljon tutkittavaa.

8.11.2021 Nyt

Jumissa uralla?

Työnantajilla ja esihenkilöillä ei välttämättä ole välineitä tai resursseja työntekijöiden yksilöllisten urapolkujen tukemiseen.

8.11.2021 Työelämä

Kohti palkkaneuvottelua

Usein uusi työpaikka on keino saada nopeasti palkka kehittymään. On kuitenkin tärkeää muistaa palkkaneuvottelun merkitys myös työssä, jossa on ollut jo pidempään.

8.11.2021 Loimua

Paljon puhetta metsistä!

Syksyisessä Kuhmossa parikymmentä nuorta aikuista kokoontui keskustelemaan siitä, millaisia näkökulmia metsien käyttöön ja suojeluun liittyy.